Putin syyttää länsimaita ydinaseilla kiristämisestä: "Länsi on ylittänyt kaikki rajat"

Putin syyttää länsimaita ydinaseilla kiristämisestä: ”Käytämme epäilemättä kaikkia keinoja suojellaksemme Venäjää” 2:05
Putin varoitti länttä ydinaseuhittelusta: "Meilläkin on erilaisia joukkotuhoaseita"

Keskiviikkoaamuna julkaistussa puheessaan Venäjän presidentti Vladimir Putin syytti länttä ydinaseilla kiristämisestä.

Putin syytti kovasanaisesti länsimaita puheessa.

– Länsi on ylittänyt kaikki rajat aggressiivisessa Venäjän-vastaisessa politiikassaan. Kuulemme jatkuvasti uhkauksia maatamme ja kansaamme kohtaan, presidentti sanoi.

– Jopa ydinaseilla kiristäminen on tullut peliin.

Putin piti puheen omalle kansalleen, mutta selkeästi suuntasi osan siitä länsimaille.

Muut maat ovat laajalti tuominnet tiistaina ilmoitetut miehitettyjen alueiden "kansanäänestykset", joissa päätetään Venäjään liittymisestä. Esimerkiksi Naton pääsihteeri Jens Stoltenberg sanoi sen olevan konfliktin eskaloimista.

Putin siis luultavasti yrittää nyt pelotella länsimaita, jotta ne eivät lisäisi entisestään apuaan Ukrainalle.

"Tämä ei ole bluffi"

Putinin mukaan länsimaat yrittävät avoimesti riistää Venäjältä sen suvereniteetin. Hän myös väitti, että Naton edustajat olisivat puhuneet mahdollisuudesta käyttää joukkotuhoaseita Venäjää vastaan.

Presidentti kehuskeli Venäjällä olevan jopa nykyaikaisempia joukkotuhoaseita kuin Nato-mailla.

– Jos maamme alueellinen koskemattomuus on uhattuna, käytämme epäilemättä kaikkia käytettävissämme olevia keinoja suojellaksemme Venäjää ja kansaamme.

– Tämä ei ole bluffi, hän lisäsi.

Katso videolta artikkelin alusta, miten Putin puhui puheessaan ydinaseuhittelusta.

Lue myös:

    Uusimmat