Putin: Krimin tapaus on loppuun käsitelty – varoitti Puolaa ja Romaniaa ohjuskilpi-seurauksista
Venäjän presidentti Vladimir Putin painottaa, että keskustelu Krimin niemimaan asemasta on lopullisesti päättynyt.
Kreikassa vieraileva Putin sanoi uutistoimisto Reutersin mukaan, että Venäjä ei neuvottele Krimin asemasta enää ikinä.
– Me näemme asian niin, että tämä kysymys on loppuun käsitelty. Venäjä ei tule osallistumaan minkäänlaisiin keskusteluihin aiheesta kenenkään kanssa, Putin vakuutti lehdistötilaisuudessa, jonka hän piti Ateenassa yhdessä Kreikan pääministerin Alexis Tsiprasin kanssa.
Venäjä miehitti ja liitti itseensä Ukrainalle kuuluneen Krimin niemimaan vuonna 2014.
Putin sanoi myös, ettei Venäjällä ollut muuta mahdollisuutta kuin ryhtyä vastatoimiin Naton uuden ohjuskilven takia. Hänen mukaansa osa ohjuskilvestä Romaniassa ja Puolassa muodostaa suoran uhkan Venäjän turvallisuudelle.
– Jo eilen Romaniassa ihmiset eivät tienneet olevansa ristitulessa, niin tänään me olemme pakotettuja tekemään tiettyjä toimenpiteitä varmistaaksemme oman turvallisuutemme, Putin sanoi. Hän ei tarkentanut millaisista seurauksista on kyse.
Uusimmat
-
19:06
Mestis-kausi käyntiin juhlavasti – näin mestaruusviiri nousi areenan kattoon Espoossa
-
19:02
Risto E.J. Penttilä 91 syytettä saaneen Trumpin presidenttihaaveista: "Tilanne samaan aikaan äärimmäisen huono ja äärimmäisen hyvä"
-
18:58
Jokereiden Mestis-taipaleelle karu alku – näin Kiekko-Espoo toivotti helsinkiläiset tervetulleeksi
-
18:48
AKT sivaltaa: Hallitus tekee EK:n hommat heidän puolestaan, nykyiset työläisten kuritustoimet ovat vasta alkua – "Ensin rajoitetaan lakko-oikeus..."
-
18:43
Venäjän NHL-pelaaja lataa kovat madonluvut Putinille ja Venäjälle: "Lähetämme nuoret kuolemaan"
-
18:39
Katri Helena paljastaa elämänkumppaninsa Tommi Liimataisen antaneen hänelle uran lopettamiseen liittyvän ohjeen: "Olisin itse voinut varmaan..."
-
18:34
MTV selvitti: Aselupien haku yleistynyt lähes koko Suomessa – yhdellä alueella jopa 25 prosentin kasvu
-
18:31
THL: Sähkötupakat houkuttelevat jo alakoululaisia
-
18:31
Syötkö mielestäsi terveellisesti? Moni nollaa vaikutukset tavallisella virheellä
-
18:19
Näistä syistä palkansaajilla alkoi keittää – hallitus on ehdottanut monia heikennyksiä etuuksiin ja oikeuksiin
-
18:16
Ukraina sanoo iskeneensä lentotukikohtaan Krimillä, miehityshallinto kiistää – MTV seuraa sotaa
-
18:15
Aki Kaurismäen Kuolleet lehdet on poikkeuksellinen hitti, joka voi voittaa Oscarin
-
18:14
Helena Petäistö joutui somekansan hampaisiin avauduttuaan Helsinki-Vantaan ulosmarssista: "Pakko etsiä uudet häävaatteet"
-
18:04
Venäläislähteet: Putinin maavoimien hyökkäykset "hysteerisiä ja heikkoja" – tykistökin ampuu suutareita
-
17:56
Vangit ovat muita sairaampia – yksi häiriö moninkertainen muuhun väestöön nähden: "Heidän on vaikea pärjätä vankilassa"
-
17:33
Kruununprinsessa Victorian ja prinssi Danielin vierailu Loviisassa sai aikaan yleisöryntäyksen: "Ihan hirveästi ihmisiä paikalla"
-
17:24
Pääministeri Orpo kutsuu työmarkkinajohtajat Kesärantaan: "Heillä on todella paljon osaamista, mutta heillä ei voi olla veto-oikeutta"
-
17:15
Mestis-avaukseen käynnissä huima kansanvaellus – metro täyttyi äänekkäistä Jokerit-kannattajista
-
17:02
Oppositio hiillosti hallitusta leikkauksista, veronkevennyksistä ja lisävelasta – Orpo: "Ei teidän jälkeenne jättämää velkaa kerralla voi leikata"
-
17:01
Mediamoguli Rupert Murdoch jää eläkkeelle 92-vuotiaana
-
Lataa lisää