Putin haastaa lännen päihittämään Venäjän taistelukentällä – ”OIemme hädin tuskin päässeet alkuun Ukrainassa”

Venäjän presidentti Vladimir Putin piti torstaina jälleen kohauttavan puheen duumassa.

Putin totesi puheessaan, että Venäjä on hädin tuskin päässyt alkuun Ukrainassa. Lisäksi Putin haastoi lännen päihittämään Venäjän taistelukentillä.

Pitämässään puheessaan Putin totesi, että mahdollisuudet neuvotteluihin hälvenevät sodan pitkittyessä.

–  Kuulemme, että he (länsi) haluavat päihittää meidät taistelukentällä. Mitä voin sanoa, antaa heidän yrittää, Putin sanoi puheessaan.

– Olemme kuulleet monesti, että länsi haluaa taistella viimeiseen ukrainalaiseen saakka. Tämä on tragedia ukrainalaisille. Näyttää kuitenkin siltä, että sinne suuntaan olemme menossa.

Venäjä syyttää länttä sijaissotimisesta, sillä länsi on asettanut talouspakotteita Venäjälle ja toimittanut aseapua Ukrainalle. Sijaissotimisella tarkoitetaan sotaa, johon sodasta ulkopuoliset valtiot ovat sekaantuneet tukien sodan osapuolia.

"Emmehän ole päässeet alkuunkaan"

Toisaalta Putin myös väläytteli neuvotteluiden mahdollisuutta puheessaan.

– Emmehän ole päässeet alkuunkaan vielä. Emme hylkää rauhanneuvotteluita. Mutta mitä pidemmälle sota etenee, sitä vaikeammalta rauhanneuvottelut näyttävät.

Putinin sanat olivat ensimmäinen viittaus diplomatiaan moneen viikkoon. Aloitettuaan hyökkäyssodan Ukrainaan helmikuun 24. päivä, venäläisjoukot ovat onnistuneet valloittamaan itäisiä alueita Ukrainasta, mukaan lukien Luhanskin viime sunnuntaina.

Venäjän eteneminen on kuitenkin ollut huomattavasti hitaampaa kuin monet asiantuntijat ovat ennustaneet.

Lue myös:

    Uusimmat