Puolustusministeri Savola pitää kiinni Ruotsin kanssa yhteisestä Nato-tiestä – oppositiojohtaja Orpo varautuisi myös vaihtoehtoon

Puolustusministeri Mikko Savola ja kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo pitävät selvänä, että toistaiseksi Suomi ja Ruotsi etenevät yhdessä sotilasliitto Naton jäseniksi.

Puolustusministeri Mikko Savola (kesk.) ei sano ainakaan vielä, että Turkin vastustus Ruotsin jäsenyydelle pakottaisi Suomen ja Ruotsin Nato-prosessit eri vaiheisiin

– Kyllä tätä on tehty alusta asti yhdessä ja hakemukset on jätetty yhtä aikaa. Otetaan rauhallisesti. Yhtäjalkaa mennään Natoon, Savola kertoo MTV Uutisille

Jäsenyyden toteutuminen yhtä aikaa olisi Savolan mukaan merkityksellistä muun muassa puolustussuunnittelulle.

–  Ruotsi on Suomen tärkein kumppani. Jäsenyyksillä on monta merkitystä turvallisuuden tuottamisessa. Ja puolustussuunnittelun kannalta myös, Savola toteaa.

Orpo varautuisi vaihtoehtoon

Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo sanoi STT:lle tiistaina aamupäivällä, että Suomen on pohdittava myös etenemistä ilman Ruotsia, jos Ruotsin hakemusta ei ratifioida.

–  Olen pitänyt ja pidän erittäin tärkeänä sitä yhtä jalkaa etenemistä. Mutta kyllä meillä täytyy olla pohdinnassa myös se vaihtoehto, että jos Ruotsi ajautuu täysin umpikujaan, niin sitten me etenemme itse. Viime kädessä tämä on kuitenkin meidän turvallisuutemme kysymys, Orpo sanoi.

Orpo tarkensi myöhemmin STT:lle, että Suomen täytyy painottaa ratkaisussaan huolellista harkintaa ja siksi myös Ruotsin kanssa on keskusteltava. Hän myös kertoi näkevänsä valtavan arvon sillä, että asiassa edettäisiin yhtä jalkaa ja molemmat olisivat Naton jäsenenä heti alusta saakka yhtäaikaisesti.

–  Olen aivan varma, että Ruotsikin tulee olemaan Naton jäsen. Pääsisimme alusta saakka rakentamaan puolustusta yhdessä Ruotsin kanssa, hän sanoi.

Orpo arvioi, että Ruotsi on Suomen tärkein kumppani, vaikka Yhdysvalloilla on myös valtava sotilaallinen merkitys. Väliä on myös sillä, olisiko Natoon kuuluvan Suomen takana Nato-maa vai Natoon kuulumaaton maa, hän sanoi.

–  Tässä ei pidä yhtään hätiköidä. Mutta on aiheellista esittää tämä kysymys, hän sanoi Suomen itsenäiseen etenemiseen viitaten.

Orpo ei suostunut määrittelemään mitään rajaa sille, koska Suomen tulisi edetä ilman Ruotsia.

–  En ole sanomassa, että näin pitää tehdä. Mutta se pitää ottaa vakavaan harkintaan, jos tällainen tilanne tulee eteen, että on selvää, että Ruotsi ei etene.

Orpo myös sanoi olevansa pahoillaan Ruotsin hallituksen puolesta, että yksittäisellä mielenilmauksella on näin suuri vaikutus tilanteessa, jossa enemmistö Ruotsissa haluaa Natoon.

Lue myös:

    Uusimmat