Pudasjärveläismies näki ojassa kengänkärjen ja löysi sitten koko ruumiin lumeen peiteltynä – kuuntele pysäyttävä hätäkeskuspuhelu, josta alkoi purkautua outo henkirikosvyyhti

Pudasjärveläismies näki ojassa kengänkärjen ja löysi sitten koko ruumiin – Tällainen oli hätäkeskuspuhelu 2:34
Koko hätäkeskuspuhelun voi kuunnella videolta. Tallenteesta on poistettu osallisten henkilöllisyyteen ja sijaintiin liittyviä yksityiskohtia.

Pudasjärven outo henkirikos alkoi paljastua, kun sivullinen löysi tapahtumapaikan lähistölle lumeen haudatun ruumiin sattumalta. MTV Uutiset julkaisee pysäyttävän hätäkeskuspuhelun, jonka mies soitti löydöksen tehtyään.

Henkirikos tapahtui 10. tammikuuta Pudasjärvellä. Uhri ammuttiin, sillä hän oli puuttunut mönkijäänsä viemässä olleiden varkaiden puuhiin. Syyttäjän käsityksen mukaan uhri ammuttiin ojaan, minne mies myös jätettiin. Hänen päälleen kasattiin lunta.

Tapausta puitiin Oulun käräjäoikeudessa ensimmäisen kerran viime maanantaina. Syyttäjä vaatii syytetyille rangaistusta taposta ja avunannosta tappoon.

Oikeudenkäynnin alkaessa tapauksen esitutkintamateriaali tuli julkiseksi. Esitutkintamateriaaliin kuuluvat muun muassa osallisten kuulustelut sekä tapaukseen liittyen soitetut hätäkeskuspuhelut.

Esitutkintamateriaalista käy ilmi, että henkirikoksen uhriksi joutuneen miehen löysi sivullinen henkilö, joka sattui huomaamaan ojanpenkkaan ajetun mönkijän paikan ohi ajaessaan.

Kohouma ojassa

Poliisin kuulustelema todistaja kertoi nähneensä ojaan ajetun mönkijän ensimmäistä kertaa aamuseitsemän jälkeen, kun hän oli ajanut paikan ohi. Hän oli käynyt ihmettelemässä asiaa, muttei ollut nähnyt paikalla mitään sen erikoisempaa.

Myöhemmin saman aamun aikana mies ajoi tapahtumapaikan ohi uudemman kerran. Silloin hän huomasi, ettei kaikki ole kunnossa.

Tien toisella puolella, mönkijää vastapäisessä ojassa, oli lumessa kaapimisjälkiä. Ojassa oli myös kohouma.

– Tarkemmassa tarkastelussa huomasin kohoumasta pilkottavan kengänkärjen. Menin ja otin kiinni tästä kengänkärjestä nostaakseni sen pois hangesta, mutta kenkä oli kiinni ja ei lähtenyt pois, mies kertoi poliisikuulustelussa.

"Tajuntaani iski..."

Mies pyyhkäisi kohtaa ja huomasi samalla lumessa pieniä veripisaroita. Sitten hän näki keltaista vaatetusta lumen alta.

– … silloin tajuntaani iski ajatus, että eikait täällä voi ihminen olla, hän sanoi kuulusteluissa.

Mies pyyhkäisi vielä uudestaan siltä kohdalta, jossa oletti henkilön pään olevan.

– Pään kohdan seudulla paljastui ihmisen vasen korva ja takaraivo, mies kertoi.

Tämän jälkeen mies otti yhteyttä hätäkeskukseen. Hätäkeskuspuhelun voi kuunnella artikkelin yläpuolella olevalta videolta.

Poliisi tutki murhana

Poliisi tutki kuolleen miehen tapausta murhana, mutta syyttäjä päätyi syyttämään epäiltyjä tekijöitä taposta ja avunannosta tappoon.

Syytteet luettiin Oulun käräjäoikeudessa maanantaina. 

Erikoisessa rikoskokonaisuudessa on myös lukuisia muita rikossyytteitä, kuten ampuma-aserikoksia, kaksi törkeää ryöstöä, törkeä kotirauhan rikkominen ja tuhotyö.

Rikoksista syytettynä on oululaiskolmikko: 35- ja 45-vuotiaat miehet sekä 23-vuotias nainen.

Taposta syytettään 35-vuotiasta. Hän on kiistänyt syyllistyneensä tappoon. 

Vaimon kauhunhetket

Muut syytteet liittyvät tapahtumiin ennen ja jälkeen epäillyn henkirikoksen.

Pudasjärveläismiehen kuoleman jälkeen syytettyjen uskotaan muun muassa vieneen tämän auton sekä tunkeutuneen tämän kotiin, missä vaimo odotti puolisonsa paluuta.

Syyttäjän mukaan syytetyt olivat naamioituneina ja yhdellä oli kädessään ladattu kivääri. Naista uhkailtiin väkivallalla ja tältä vaadittiin alkoholia, rahaa ja aseita.

Syyttäjän mukaan nainen myös pakotettiin tekemään tilisiirtoja ja lainahakemuksia aseella uhaten. Syyttäjän mukaan naiselle syötettiin lääkkeitä ja tämä lyötiin tajuttomaksi.

Lopulta nainen herätettiin ja pakotettiin ulos talosta. Asunto sytytettiin palamaan.

Naisen kauhunhetket eivät kuitenkaan päättyneet siihen, sillä syytteen mukaan 35-vuotias mies sieppasi naisen ja pakeni Ruotsin Luulajaan.

Erikoisen tapahtumasarjan kulusta voi lukea tarkemmin täältä.

Lue myös:

    Uusimmat