PTT: Ruuan hinta laskee tänä vuonna yli kaksi prosenttia

Ruuan hinta laskee tänä vuonna reilut kaksi prosenttia, ennustaa Pellervon taloustutkimus. Eniten laskevat maitotuotteiden hinnat.

Ruuan halpenemisen taustalla on PT:n mukaan toisaalta kustannusten lasku, toisaalta heikentynyt kysyntä ja kauppaketjujen kiristynyt kilpailu, jonka seurauksena kauppa on laskenut elintarvikkeiden kuluttajahintoja.  

Eniten laskevat maitotuotteiden hinnat, lähes viisi prosenttia.

Elintarviketeollisuus on onnistunut löytämään maitotuotteille uusia markkinoita Venäjän markkinoiden tilalle, mutta ne eivät kokonaan paikkaa itänaapuriin suuntautuvan viennin romahdusta.  

Ruuan hinta laskee tänä vuonna nopeammin kuin muut kuluttajahinnat. Pellervo ennakoi, että ensi vuonna ruuan hinta kääntyy taas hienoiseen 0,3 prosentin nousuun.  

Elintarviketeollisuuden tuotanto laskee tänä vuonna edelleen selvästi. Kuluttajat ovat ryhtyneet ostamaan halvempia tuotteita ja samalla vienti on supistunut.  

Myös maatalouden yrittäjätulo on laskussa. Se on Pellervon mukaan puolittunut kahdessa vuodessa. Yrittäjätuloa painavat kotieläintuotteiden tuottajahintojen lasku sekä kasvintuotannon heikko sato.  

Lue myös:

    Uusimmat