PTT: Puun hinta laskee selvästi myös ensi vuonna

Puukaupan tilanne on tänä syksynä ollut lievästi sanottuna sekava. Viimeisimpinä soppaa tuli hämmentämään Venäjän ilmoitus lykätä puunvientitullien korotuksia.

Samalla nopeasti jäähtyvä talous ja metsäteollisuuden rajut saneeraukset vähentävät puun kysyntää ja puheet puupulasta ovat vaimentuneet. Metsäteollisuuden puun ostot yksityismetsistä olivat lokakuussa 10 prosenttia alemmalla tasolla kuin syyskuussa. Kysynnän heikkeneminen tuntuu myös kantohinnoissa.

- Odotan, että puun hinta laskee tänä vuonna kymmenellä prosentilla ja ensi vuonna nähdään suurin piirtein saman suuruinen lasku. Hintojen lasku tulee painottumaan havutukkeihin, arvioi Pellervon taloudellisen tutkimuslaitoksen PTT:n metsäekonomisti Tapio Tilli.

Erityisesti sahat ovat kärsineet tänä vuonna heikosta suhdannetilanteesta. Sahojen ahdinko onkin näkynyt niiden perusraaka-aineen eli havutukkien hinnoissa. Metsäteollisuus ry:n mukaan mänty- ja kuusitukin kantohinta oli lokakuussa keskimäärin 57-58 euroa kuutiolta, kun reilu vuosi sitten käytiin reippaasti yli 70 eurossa. Tilli ennustaa, että havutukkien hinnat voivat laskea 10-15 prosenttia ensi vuonna.

Viime vuonna nähdyt puun kantohinnat olivat poikkeuksellisen korkeita.

- Meillä on viimeisen sadan vuoden aikana ollut ainoastaan kaksi samanlaista puun hintapiikkiä kuin nähtiin vuonna 2007. Joten liikaa viime viime vuoden hintoihin ei pidä tuijottaa, Tilli sanoi.

"Teollisuus on jo ehtinyt varautua tullien korotuksiin"

Tilli arvioi, että vaikka Venäjän tullien korotukset lykkääntyvät, se ei kuitenkaan välttämättä saa teollisuutta tuomaan puuta reippaasti Venäjältä.

-Teollisuus on jo ehtinyt varautua tullien korotuksiin. Lisäksi tuontipuu on edelleen kallista verrattuna kotimaiseen puuhun, ja jos puun hinta kotimaassa laskee, niin ero voi kasvaa edelleen, Tilli arvioi.

Tutkimuspäällikkö Erno Järvinen MTK:sta sanoo, että Venäjän tullikorotusten lykkääntymisen vaikutuksia puukauppaan on vaikea arvioida.

- Kyllä se hieman voi vähentää kotimaisen puun kysyntää. Luulen, että Venäjältä tullaan tuomaan jonkin verran aikaisempia arvioita enemmän puuta, Järvinen sanoi.

Puukaupassa alueellisia eroja

Järvisen mukaan puukauppa on ollut melko hiljaista viime aikoina.

- Jos vertaa normaaleihin puukauppasyksyihin, niin viime aikoina on ollut aika hiljaista. Kyllä se osoittaa sen, että teollisuudella on hyvä puuhuoltotilanne tällä hetkellä, Järvinen sanoi.

Metsäteollisuus ry:stä arvioitiin torstaina, että puukaupassa saatetaan nähdä tänä talvena aika suuriakin alueellisia eroja.

- Tukkipuun kysyntä on varmaan hiukan heikompi, mutta kuitupuuta kyllä tarvitaan, sanoi johtaja Anders Portin Metsäteollisuus ry:stä.

Suomessa on yli 600000 metsänomistajaa. Moni metsänomistaja on tänä syksynä ollut ymmällään, kun puukaupan tilanne on vaikuttanut aika ajoin lievästi sanottuna sekavalta. Valtiovalta on kannustanut metsänomistajia puukaupoille antamalla mittavan verohelpotuksen puun myyntituloihin.

- Voi olla, että sekavan markkinatilanteen takia moni metsänomistaja siirtää myyntipäätöksiään, Tilli arvioi.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat