Rockfestivaali Provinssi ei työllistänyt poliisia aivan yhtä paljon kuin edellisenä yönä, kertoo Pohjanmaan poliisi. Vakavilta turmilta ei kuitenkaan vältytty.
Puolenyön jälkeen tapahtuma-alueelta oli poistumassa seurue pakettiautolla. Auton sivuovi oli jäänyt auki auton liikkuessa, ja matkustajana ollut mies putosi kyydistä jääden auton alle.
Mies toimitettiin paikalta sairaalahoitoon vakavasti loukkaantuneena. Alustavien tapahtumatietojen perusteella asiaa tutkitaan kuljettajan osalta liikenneturvallisuuden vaarantamisena sekä vammantuottamuksena.
Tämän tapahtuman lisäksi poliisi otti alueelta kiinni yhden henkilön epäiltynä pahoinpitelystä. Häiriökäyttäytymisen vuoksi poliisi poimi kuusi festivaalikävijää putkaan nukkumaan.
Korjattu jutun alkua, Provinssirockin virallinen nimi on ollut Provinssi vuodesta 2015 alkaen.