Professori: Ulvilan murhajutussa kestää vähintään kaksi vuotta

Itä-Suomen yliopiston rikos- ja prosessioikeuden professori Matti Tolvanen pitää korkeimman oikeuden päätöstä palauttaa Ulvilan murhajuttu käräjäoikeuteen odotettuna.

Tolvasen mukaan on viisasta käsitellä murhatapaus kokonaan uudelleen, koska jutussa on tullut paljon uutta näyttöä.

– Jutun käsittely alkaa ihan alusta, ikään kuin ei mitään olisi ollutkaan, Tolvanen sanoi.

Anneli Auerin miehen murhasta on kulunut jo kuusi vuotta, mutta lopullista tuomiota joudutaan odottamaan vielä kauan. Tolvanen arvioi, että tulee kestämään vähintään kaksi vuotta ennen kuin tapaus on käsitelty.

– On hyvin todennäköistä, että koko ensi vuosi menee käräjäoikeuskäsittelyssä. Oletettavaa on, että juttu siirtyy hovioikeuteen. Siellä menee toinen vuosi, Tolvanen arvioi.

Auer sai kesäkuussa seitsemän vuoden vankeusrangaistuksen seksuaalirikoksista, ja hän on valittanut tuomiosta hovioikeuteen. Tolvasen saamien tietojen mukaan tapausta käsitellään hovioikeudessa helmikuussa. Vasta sen jälkeen alkaa murhajutun puiminen käräjäoikeudessa.

– Ei niitä juttuja saman aikaisesti pysty käsittelemään, Tolvanen sanoi.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat