Procol Harum esiintyy tänään Helsingissä. Laulaja-kosketinsoittaja Gary Brookerin johtama bändi muistetaan klassisen musiikin vaikutteiden yhdistämisestä rockiin. Procol Harumin tunnetuin kappale on yksi rockin historian rakastetuimmista balladeista, A Whiter Shade Of Pale. Kappale yhdistää Bachin urkumelodian ikimuistoisesti Brookerin lauluääneen ja runoilija Keith Reidin sanoitukseen.
Vuonna 1945 Lontoossa syntynyt Gary Brooker on kuuluisan havaijilaiskitaristi Harry Brookerin poika. Vuonna 1959 hän perusti kitaristi Robin Trowerin , basisti Chris Coppingin , laulaja Bob Scottin ja rumpali Mick Brownleen kanssa bändin The Paramounts , josta tuli yksi Englannin ensimmäisiä merkittäviä R & B –bändejä. Vuonna 1966 Paramounts hajosi erimielisyyksiin ja Gary Brooker lyöttäytyi tekemään musiikkia sanoittaja Keith Reidin kanssa. Syntyi uusi bändi Procol Harum, urkurinaan Matthew Fisher , rumpalinaan Bobby Harrison , kitaristinaan Ray Royer , basistinaan Dave Knights ja pianisti-laulajanaan Brooker.
A Whiter Shade Of Pale oli jättihitti kesällä 1967. Sitä seurasi pian toinen hitti Homburg ja rumpuihin sekä kitaraan vaihtuivat Barrie ”B.J.” Wilson sekä Robin Trower . Procol Harumin parhaat ja rakastetuimmat albumit ovat Procol Harum (1967), Shine On Brightly (1968), A Salty Dog (1969) ja Home (1970). Vuonna 1972 bändi oli yksi uranuurtajista klassisen musiikin ja rockin yhdistämisessä, Edmontonin sinfoniaorkesterin kanssa äänitetyllä live-levyllä.
Levyjä tehtiin tasaiseen tahtiin kunnes Procol Harum vuonna 1977 teki jäähyväiskiertueen ja lopetti, punkin ja uuden aallon tehtyä sen edustamasta progressiivisesta rockista epämuodikasta.
Brookerin johdolla tehtiin vuonna 1991 comeback levyllä The Prodigal Stranger . Ryhmä keikkaili tasaisesti 90-luvun kunnes piti jälleen taukoa vuoden 1997 pidetyn A Whiter Shade Of Palen 30-vuotisjuhlakonsertin jälkeen. 2000-luvun alusta alkaen bändi on keikkaillut harvakseltaan, mutta ollut hyvässä vedossa. 2003 ilmestynyt studiolevy The Well´s On Fire oli vahva näyttö siitä että 60-luvun tyyli toimi uudelle vuosituhannelle päivitettynäkin. Bändin tuorein julkaisu on vuoden 2004 DVD:n ja cd:n live-paketti Live At The Union Chapel .
Procol Harumin toiminnan välissä ja rinnalla Gary Brooker on soittanut Eric Claptonin , Ringo Starrin ja Bill Wymanin bändeissä .
Nykyisessä Procol Harumissa soittavat Brookerin kanssa kitaristi Geoff Whitehorn , urkuri Josh Phillips , basisti Matt Pegg ja rumpali Mark Brzezicki . Heistä Whitehorn on aiemmin soittanut mm. Paul Rodgersin , Roger Daltreyn , Roger Chapmanin ja Maggie Bellin bändeissä sekä Bad Companyn ja Back Street Crawlerin kiertuekokoonpanoissa. Brzezicki muistetaan Big Country –yhtyeen rumpalina. Matt Pegg on soittanut Jethro Tullissa ja Josh Phillips mm. The Crazy World Of Arthur Brownissa , hevibändi Diamond Headissa ja Procol Harumissa jaksoittain vuodesta 1993.
Tapasimme Gary Brookerin, joka haastattelussa osoittautui kuivaa huumoria viljeleväksi älykkääksi herrasmieheksi. Heinäkuussa Procol Harum esiintyi Järvenpään Puistobluesissa. Hotellin parvekkeella kahvikuppien ääressä käyty keskustelumme käynnistyi Puistobluesin keikasta.
- Puistoblues oli erittäin hyvin järjestetty festivaali. Sää oli hieno, jopa liiankin aurinkoinen. Jouduin siristelemään silmiäni suorassa auringonpaisteessa koko puolentoista tunnin keikan ajan. Se oli hieman outoa. En nähnyt keikan jälkeen tuntiin kunnolla. Katsoimme heti keikan jälkeen Englannin ottelun jalkapallon MM-kisoissa. Englanti hävisi, joten en menettänyt juuri mitään, vaikken nähnytkään kunnolla.
- Suomalaisyleisön vastaanotto Järvenpäässä oli upean lämmin. Tunnelma oli erikoisen hyvä. Kansa todella kuunteli meitä ja vasta keikan aikana tajusin, ettei Procol Harum ollut soittanut Suomessa pitkään aikaan. Meitä oli selvästi kaivattu.
- Olen käynyt Suomessa urani aikana monta kertaa, Harumin lisäksi Ringo Starrin bändissä. Puistobluesissa paikalla oli kuitenkin selvästi paljon yleisöä joka näki Procol Harumin ensimmäistä kertaa. Suurin osa oli sellaisia ja olimme keikkaan kaikin puolin erittäin tyytyväisiä. Urkujen elektroniikassa oli pieniä ongelmia, muttei se toivottavasti vaikuttanut juurikaan soittoon.
- Kun keikka on alkuillasta, täydessä auringonpaisteessa, soitamme hieman erilaisen setin kuin yöllä sisätiloissa. Auringossa soitamme enemmän nopeita kappaleita. Koska Järvenpään keikka oli bluesfestivaalilla, soitimme myös muutaman Procol-bluesin. Se oli hyvä festivaali myös muiden esiintyjien osalta. Meitä ennen soittanut Tutu Jones oli ihan ok. Buddy Guy oli fantastinen. Hänen musta amerikkalainen rumpalinsa ei tiedä mitään englantilaisesta musiikista, mutta hänen mielestään Salty Dog oli livenä paras hänen koskaan elämässään kuulemansa biisi. Tuollaista palautetta on hieno saada ja koko päivä Puistobluesissa oli erittäin ystävällinen tunnelmaltaan.
- Tämä Procol Harumin kokoonpanommehan levytti The Well´s On Fire –albumin jokunen vuosi sitten ja sen kappaleita on hieno soittaa myös livenä. On erittäin luontevaa soittaa kappaleita jotka levytimmekin alun perin yhdessä.
Olet työskennellyt ahkerasti Procol Harumin lisäksi myös mm. Bill Wymanin ja Ringo Starrin bändeissä. Onko Procol Harum yhä kuitenkin pääprojektisi?
- Procol Harumin ulkopuoliset projektit vuosien varrella ovat olleet erittäin mielenkiintoisia. Procol Harum ei enää tee levyjä usein, koska koko musiikkibisnes on muuttunut. Kulutus on hajonnut tietokoneisiin, nettiin ja radioihin. Meidän kaltaisemme musiikin myynti on entistä vaikeampaa. Procol Harum tekee muutaman parin viikon kiertueen vuodessa. Tarjotuista keikoista valitsemme ne jotka meistä vaikuttavat hauskoilta tehdä. Loppuajan soitan eri ihmisten kanssa. Kesällä kokosin hyvän ”house bandin” puhaltajineen ja taustalaulajineen. Tähdet esiintyivät sen bändin säestyksellä: Eric Clapton, Georgie Fame, Roger Waters ja Nick Mason. Heidän kanssaan soitimme ulkoilmakonsertin Englannissa.
- Procol Harumin kanssa olemme tehneet myös konsertteja sinfoniaorkestereiden kanssa. Tänä vuonna Tanskassa, kahtena päivänä kivan linnan pihalla.
Miten sinfoniaorkesterin kanssa työskentely eroaa normaalista keikasta?
- Soiton on oltava säännönmukaisempaa. Normaalisti kappaleet loppuvat, kun nostan käden pystyyn ja huudan bändille. Orkesterin kanssa musiikki soitetaan nuoteista. Soolojenkin pitää olla sen pituisia kuin nuotteihin on kirjoitettu. Kun lavalla on 70 ihmistä, soundi on suuri. Osa kappaleista on sovitettu orkesterille. Meillä on sovituksia kirjoitettuna vuosien takaa. Salty Dog ja Conquistador ovat hienoja hetkiä orkesterin kanssa. Yritämme aina myös keksiä jotain uutta, uusia sovituksia tai kappaleita orkesterin kanssa kokeiltaviksi.
Procol Harumin kappaleista on tehty kirjava joukko cover-versioita. Soul-laulajat kuten Percy Sledge ovat levyttäneet A Whiter Shade Of Palen . Voisitko mainita muutaman version joista pidät?
- Olen aina pitänyt saksofonisti King Curtisin A Whiter Shade Of Pale -versiosta. King Curtis oli fonistina monilla upeilla vanhoilla rhythm & blues –levyillä. Hänen versiollaan urkuja soittaa edesmennyt Billy Preston. On kiva kuulla erilaisia versioita. Osa Procol Harumin kappaleista on aika vaikeita soittaa. Sanatkaan eivät ole pelkkää ”i love you baby, let´s go” –osastoa. Ne ovat erilaisia ja laulaessasi niitä sinun on pystyttävä kuvittelemaan sanojen merkityksiä. Aina silloin tällöin joku onnistuu.
Biisejänne on versiotu paljon suomeksi.
- Todellako! Eivätkö sanoitukset ole riittävän vaikeatajuisia jo englanniksikin! Todennäköisesti suomalaiset esittäjät eivät hekään ole saaneet noista versioista rahaa, kun emme mekään saaneet alkuperäisistä!
- Kun A Whiter Shade Of Pale ilmestyi singlenä Yhdysvalloissa, se nousi mustien listoille. Otis Redding aikoi levyttää sen, mutta sitten saatiin selville että kyseessä onkin valkoinen bändi Englannista ja mustat lakkasivat ostamasta sitä.
Olet palannut juurillesi mustaan musiikkiin mm. Bill Wymanin Rhythm Kings –bändissä ja Paramountsissa.
- Juureni ovat amerikkalainen rhythm & blues sekä rock & roll. Ray Charles, Jerry Lee Lewis, Little Richard. Kuninkaita laulajina.
He ovat kaikki myös kosketinsoittajia kuten sinä.
- Niinpä ovat. Enpä ajatellutkaan sitä, mutta silläkin on suuri merkitys. En ole mielestäni koskaan päässyt lähellekään esim. Ray Charlesin saavutuksia, mutta hän oli hyvä idoli minulle. Seurasin häntä nuorena kuin fani. Pyysin häneltä nimikirjoitukset levyihin ja auoin hänelle limusiinin ovia keikkojen jälkeen. Olin viikkoja innoissani jos hän sanoi minulle edes kiitokset oven avaamisesta tai muuta vastaavaa.
Procol Harumin imago on mielestäni aina ollut se, että olette vanhan ajan Englannin herrasmiehiä. Nykyään media on täynnä juttuja jalkapallohuligaaneista ja brittiläinen herrasmies tuntuu olevan enemmän tai vähemmän hukassa.
- Olet oikeassa. Meillähän on jopa monta laulua tuosta aiheesta. Viime albumilla esimerkiksi An Old English Dream. Se liittyy siihen ettei Englanti ole enää sitä mitä ennen. Pinnan alta löytyy ihmisiä jotka kunnioittavat perinteitä, mutta he ovat hiljaisempi osa kansasta. Emme metelöi tai näy lehtien sivuilla. Konsertti josta aiemmin kerroin - Claptonin ja Watersin kanssa – veti 8000 ihmistä ja oli hyväntekeväisyyskeikka Countryside Alliance –järjestön hyväksi. Se kannatti alun perin ketunmetsästystä, jonka hallitus kielsi. Nykyään järjestö auttaa laajemmin maaseutua jota hallituksemme ei tue. Viljelijöitä ei tueta. Maaseudulla ei kulje busseja ja koulut ovat kaukana. Kukaan ei välitä suuresta osasta Englantia. Myös kaupungeissa maahanmuuttajat ja todellisen raskaan työn tekijät on unohdettu. Englanti on käymistilassa. Asiat tulevat olemaan vielä tätäkin huonommin. Jalkapallon maailmanmestaruuskisoissakaan emme pärjänneet, joten masennus on totaalinen!
Onko seuraava levysi Procol Harumia vaiko jollakin muulla kokoonpanolla?
- Enpä osaa vielä sanoa. Ensi vuonna Procol Harum levyistä tulee uudelleen masteroidut versiot ja kokoelma. Ongelmamme on ettei tällä hetkellä ole keikoilla myytäväksi kokoelmaa jolta löytyisivät Conquistador, A Whiter Shade Of Pale ja Simple Sister. Hitit pitäisi saada samaan kahden cd:n pakettiin. Nyt käy niin että ihminen käy keikallamme, pitää musiikista ja haluaa hankkia sitä, mutta kattavan kokoelman löytäminen on vaikeaa.
- Internet on helpottanut toki asioita sikäli, että www.procolharum.com –osoitteesta saat nopeasti selville mistä meissä on kyse. Emme pyöritä sivua itse vaan sen tekevät fanimme ja hyvin tekevätkin. Osoitteesta löytyy tuhansia sivuja informaatiota ja kuvia vuosikymmenten ajalta.
- Levytyssopimus meillä on. Nykyään teemme levyjä kun se hyvältä tuntuu. Kun materiaalia on riittävästi, ajoitus tuntuu oikealta ja inspiraatio iskee, menemme studioon.
Olet tehnyt paljon hyväntekeväisyyttä ja 1996 teit jopa Within Our House -kirkkokonserttilevyn pienen seurakunnan hyväksi.
- Sen levyn ovat ottaneet hyvin vastaan kaikki ne harvat joilla se on. Olen tehnyt sen jälkeen säännöllisesti kirkkokonsertteja joissa kokoonpanossa on vain koskettimet ja jousisektio. Se on minun versioni akustisesta rockbändistä, yksi tapa lähestyä musiikkia. Siinä pelataan dynamiikalla. Sen rinnalla olen aina soittanut myös perinteistä rock & rollia. Sitä en ole koskaan juurikaan julkaissut. Minulla on paljon live-tallenteita, joilla soitan vanhaa rock & rollia ja haluan julkaista niitä joskus.
- Uuden materiaalin kirjoittaminen on aina haaste. En osaa ajatella mistä muut pitävät, teen musiikkia sillä perusteella mistä itse pidän. Kirjoitan itselleni. The Well´s On Fire ei välttämättä ole sellaista musiikkia jota ihmiset nykyään haluavat kuunnella, mutta ainakin se on rehellistä.
Kierrät aktiivisesti maailmaa muusikkona. Onko moisessa elämässä hotelleissa ja lentokentillä vaikea löytää aikaa laulunteolle?
- Modernissa maailmassamme ei ole helppo löytää vapaa-aikaa, joka taas on luomisen ehto. Istumme tässä ja juomme rauhassa kahvia, mutta tällaiset hetket ovat harvinaisia. Emme tiedä mihin aika menee. Huomaat että 20 vuotta on mennyt etkä ole mennyt suunnittelemallesi lomalle tai tehnyt musiikkia niin kuin oli tarkoitus. Tai mennyt ajelulle maaseudulle. Nykyään elämä on sähköposteihin vastailua ja laulujen tekijänoikeuksien selvittelyä. On yhä vaikeampi löytää hiljaista hetkeä ja paikkaa. Laulun syntymiseen tarvitaan myös inspiraatiota, joka syntyy kun näet jonkun ihmisen tai kuulet radiosta vanhan Beatlesin biisin. Meluisassa maailmassa noita huomioita on enää vaikea tehdä. Nykyään ainoa inspiraation lähde on omassa päässä. Biisintekoon inspiroivaa musiikkia kuulee harvoin. Suoraan sanottuna olen pitkään kärsinyt siitä etten kuule inspiroivaa musiikkia. En tarkoita sitä, että kun kuulen hyvän biisin kopioisin sitä, vaan haluaisin kuulla musiikkia joka innostaisi minua tekemään jotain samanlaista paremmin ja omalla tavallani. Kärsin myös siitä, että olen tehnyt mielestäni hyvää musiikkia, mutta se ei soi radiossa ja myykin huomattavasti vähemmän kuin olisin toivonut. Välillä minusta tuntuu, että miksipä turhaan vaivaudun tekemään uutta musiikkia kun ei sitä kukaan kuuntele kuitenkaan. Voin yhtä hyvin laulella yksin kotona.
- The Well´s On Fire myi huonommin kuin oletimme. Kun levy ei myy, laskuja on vaikeampi maksaa ja keikkailukin on hankalampaa. Olemme siitä huolimatta tiukka ja hyvä bändi. Tulemme aina olemaan sitä. Olemme live-bändi, joka on koettava konsertissa. Meitä ei näe television musiikkikanavilla. Se on tosiasia joka on hyväksyttävä. Televisiosta meidät näkee kun laittaa soittimeen Live At The Chapel –DVD:mme, joka on myynyt mukavasti.
- Rock & rollin ohella pidän yhä myös jazzista ja lauloin äskettäin erään hollantilaisen jazzpianistin levyllä. Hänen nimeään en valitettavasti muista, mutta levy ilmestyy tänä vuonna.
- Ensimmäinen bändini The Paramounts soitti viime vuonna ensimmäistä kertaa yhdessä 43 vuoteen. Hyvä keikka ja joku teki siitä DVD:n joka ilmestyy tänä syksynä. Olimme pikkupoikia kun tuo bändi alun perin toimi vuosina 1959 ja -60.
Rolling Stones mainitsi 60-luvun alun haastatteluissa teidät suosikeikseen.
- He pitivät Paramountsista. Tapasimme Rollarit kun heiltä oli ulkona vasta ensimmäinen single Come On. Menestyksen myötä heidän yleisönsä kasvoi, eivätkä he enää voineet soittaa Windsorin ja Richmondin pikkuklubeissa. Niinpä he siirtyivät suurempiin saleihin ja pyysivät klubeja ottamaan meidät tilalleen. Saimme paljon töitä Rolling Stonesilta, myös heidän kiertueidensa lämmittelijänä.
Oletko yhä yhteydessä Paramounts-toveriisi ja Harumin kitaristiin Robin Troweriin?
- Hän erosi Harumista 1971 ja sen jälkeen olemme soittaneet yhdessä vain muutaman kerran. Paramountsin musiikkia, varhaista rhythm & bluesia ja rokkia hän ei ole soittanut vuosikausiin ennen viime vuoden paluukeikkaa. Minä sen sijaan olen aina soittanut omaksi huvikseni rock & rollia. Robin kiertää yhä aktiivisesti.
Hän on nykyperspektiivistä katsottuna aliarvostettu kitaristi.
- Kaikki Procol Harumin jäsenet ja siihen liittyvät muusikot ovat aina aliarvostettuja. Meitä ei koskaan nosteta huipulle kun puhutaan klassisesta rockista, sinfoniaorkesterin kanssa soittamisesta tai progressiivisesta laulunteosta. Harvoin meitä mainitaan kun merkittäviä kitaristeja tai rumpaleita listataan. B.J. Wilson on muiden rumpaleiden mielestä yksi kaikkien aikojen parhaista, mutta yleisö ei tiedä sitä. Kyllä meidät silloin tällöin mainitaan. Brian May puhui haastattelussa Bohemian Rhapsodyn teosta ja sanoi että sen idea on otettu Whaling Stories –biisistä, muuttaen ideaamme kaupallisemmaksi. Pete Townsend on myöntänyt Shine On Brightly -albumin vaikutuksen Tommy-levyynsä.
Onhan Whaling Stories aikamoinen progehevin esiaste.
- Ehdottomasti. Siinä on rauhallisia kohtia, mutta se on raskas ja ilkeä. Aliarvostettu.
Mitä ajattelet siitä että esimerkiksi Deep Purple on jälleen melko iso nimi Englannissa?
Se on hyvä esimerkki. Procol Harum on aina ollut musiikillisesti parempi kuin Purple, vaikka tiettyjä yhtäläisyyksiä löytyykin. Jon Lord jäi eläkkeelle. Tunnen heidät ja soittelen silloin tällöin heidän kanssaan, lähinnä hyväntekeväisyystilaisuuksissa. Ian Paicen vaimo kutsui minut äskettäin hyväntekeväisyyskeikalle jolla mukana ovat mm. Jon Lord, Ian Paice, Robert Plant ja Paul Weller. He harkitsivat myös David Coverdalen pyytämistä, mutta Paicen vaimo sanoi ettei halua keikasta liian purppuraista!
haastattelu ja teksti: Sami Ruokangas
kuva: Edel