Presidentti Niinistö Lindberg-kohusta MTV:lle: Ei ole ensimmäinen, mutta räikein esimerkki

Presidentti Sauli Niinistö pitää hävittäjäkaupoissa paljastunutta konsultointia räikeänä – näin hän kommentoi asiaa MTV:lle 4:42

Presidentti Sauli Niinistö kuvailee MTV Uutisille puolustusvoimain edellisen komentajan Jarmo Lindbergin siirtymistä hävittäjävalmistaja Lockeed Martinin konsultiksi hyvin ikäväksi asiaksi.

– Tämä nyt ei ole ensimmäinen kerta, tosin räikein esimerkikki. Sellainen elämänkulku, että siirrytään suhteellisen nuorena tai alhaisen eläkeiän jälkeen suoraan lobbaustoimintaan samalla alueella kuin on virkatehtävänsä tehnyt, eihän se näytä hyvältä alkuunkaan, sanoo Niinistö MTV Uutisille.

Lindberg ei ole ainoa entinen korkea-arvoinen upseeri, joka toimii konsulttina hävittäjävalmistajalle, jonka tuote on tarjolla Suomen hävittäjien korvaajaksi.

Suomen HX-hävittäjähankkeen valmistelussa on vastaisuudessa pidättäydyttävä kaikista yhteyksistä hankkeen tarjoajia edustavien konsulttiyritysten ja konsulttien kanssa. Puolustusministeri Antti Kaikkonen (kesk.) kertoi päätöksestä tänään keskusteltuaan presidentti Niinistön kanssa.

Niinistön mukaan tässä on kysymys luottamuksen varmistamisesta Suomen hankintamenettelyyn. Hän sanoo, että Suomen on otettava huomioon, miltä asiat näyttävät muiden hävittäjätarjoajien silmissä. Presidentti Niinistön mukaan hankkija eli Suomen valtio ei ole menetellyt missään suhteessa virheellisesti.

Lindbergillä karenssiaika oli puoli vuotta, ja presidentin mielestä se on liian lyhyt aika. Niinistö katsoo, että olisi myös syytä miettiä, onko korkeisiin tehtäviin nimitettävillä halukkuutta samalla sitoutua pidättäytymään jälkitoiminnasta, joka liippaa läheltä tehtävää. Tämä olisi valinnainen keino.

Lue myös:

    Uusimmat