Vuosittain tapahtuu alle kymmenen yli puolen miljoonan euron kokonaiskorvauksiin johtavia vahinkoja.
Viime vuonna potilasvahingoista maksettiin korvauksia yhteensä 25 miljoonaa euroa, kertoo Potilasvakuutuskeskus tiedotteessa. Suurin osa maksetuista korvauksista liittyy ansionmenetyksiin ja niitä maksettiin viime vuonna 11 miljoonaa euroa.
Haittakorvauksia maksettiin lähes yhdeksän miljoonaa, ja potilaille aiheutuneita sairaanhoito- ja kuntoutuskuluja korvattiin reilut kolme miljoonaa euroa.
Vuosittain tapahtuu alle kymmenen yli puolen miljoonan euron kokonaiskorvauksiin johtavia vahinkoja. Niissä tapauksissa korvaukset muodostuvat pitkän aikavälin kuluessa, kun esimerkiksi sairaanhoitoa, kuntoutusta sekä ansionmenetystä maksetaan jopa kymmeniä vuosia. Vakavimmissa vahingoissa korvaukset saattavat nousta vuosikymmenten aikana useisiin miljooniin euroihin.
– Potilasvakuutuksesta maksetaan lain mukaiset korvaukset vahingonkärsineelle. Sen sijaan vahinkojen korjaamisesta aiheutuvat kustannukset jäävät terveydenhuollon ja siten koko yhteiskunnan maksettaviksi, potilasturvallisuuslääkäri Morag Tolvi Potilasvakuutuskeskuksesta sanoo tiedotteessa.
– Vahingoista aiheutuu muun muassa ylimääräisiä leikkauksia ja muita hoitotoimenpiteitä, sairaalapäiviä ja tietysti myös selvittelytyötä. On arvioitu, että nämä kustannukset ovat Suomessa miljardiluokkaa vuodessa,
Korvaukset rahoitetaan lakisääteisestä potilasvakuutuksesta. Se kattaa kaikki terveydenhuoltopalvelut Suomessa.