Posti aloittaa muutosneuvottelut – liki 300 työtehtävää vaarassa

Postin mukaan lähetysten kuljetusmäärät ovat laskeneet merkittävästi heikon taloussuhdanteen vuoksi.

Posti aloittaa muutosneuvottelut, jotka voivat johtaa enintään 295 työtehtävän vähentämiseen.

Postin tiedotteen mukaan neuvottelut koskevat Posti Kuljetus Oy:n kuljetus- ja terminaalitehtävissä työskenteleviä työntekijöitä.

Neuvottelujen piirissä on yhteensä noin 1 300 työntekijää. Yhteensä Postilla on Suomessa noin 15  000 työntekijää.

Postin mukaan lähetysten kuljetusmäärät ovat laskeneet merkittävästi heikon taloussuhdanteen vuoksi. Muutosneuvottelujen tarve perustuu vähentyneeseen asiakaskysyntään, tiedotteessa kerrotaan.

Muutosneuvottelut ovat osa Postin suunnitelmia uudistaa verkkokaupan ja jakelupalvelujen liiketoimintaansa kuuluvia yritys- sekä kuljetuspalveluita.

– Talouden yleiset näkymät ja laskusuuntaiset kuljetusmäärät vahvistavat tarvetta kuljetusverkostomme kokonaisvaltaiseen uudistamiseen, yritys- ja kuljetuspalveluista vastaava Ari Olli Postilta sanoo tiedotteessa.

– Tämä edellyttää myös nykyisten toimintamallien ja työtehtävien tarkastelua, ja joudumme käynnistämään muutosneuvottelut.

Postin mukaan suunnitellut muutokset pyritään toteuttamaan niin, että irtisanomiset jäisivät mahdollisimman pieniksi. Muutosneuvottelut eivät koske postipalvelut-liiketoimintaa ja Posti-konserniin kuuluvan Transvalin varasto- tai sisälogistiikkapalveluita.

Lue myös:

    Uusimmat