Koronaviruksen aiheuttamat varotoimet muuttavat italialaisten arkea myös karanteenialueiden ulkopuolella. Roomassa esimerkiksi museot, uimahallit ja kuntosalit on suljettu. Kättely ja poskisuudelmat ovat pannassa, ja hallituksen uusien ohjeiden mukaan kaikkien italialaisten on pidettävä vähintään metrin turvaväli toisiinsa.
Pohjois-Roomassa Jonion metroaseman ohi kävelevä Elena Pop kavahtaa automaattisesti taaksepäin, kun keskustelukumppani tulee liian lähelle. Vanhustenhoitajana työskentelevän Popin käsikynkässä oleva Giovanni Iovino on peittänyt suunsa kaulahuivilla.



