Mainos

Pörssipäivä

Osakekurssit hyppäsivät reilusti plussan puolelle viikon ensimmäisenä päivänä. Kotimaassa hex-yleisindeksi intoutui lopulta 2,85 prosentin hyppäykseen päätöslukemien kohotessa 3 428 pisteeseen.

Piristysruiske saatiin tällä kertaa Aasiasta. Japanin kymmenenneksi suurimman pankin asettaminen konkurssiin käänsi sijoittajien suupielet messingille. Luottamuksen palatessa maan hallituksen ja keskuspankin toimiin nousi Nikkei-indeksi kahdeksalla prosentilla. Sentimenttiä paransi vielä Hongkongin pörssin lähes viiden prosentin nousu. Kaikkialla Euroopassa purjehdittiin iltapäivän tunneilla noin pari prosenttia plussalla.

Aamusta asti Helsingissä tehtiin kauppaa roimasti nousseisiin tasoihin. Suurimpana veturina toimi taas kerran ostosuosituksissa kylpenyt Nokia. Nokian toimitusjohtajan Ollilan perjantaina pitämä roadshow Yhdysvalloissa näytti tehonneen sijoittajiin, sillä jenkkipäätöstason päälle lyötiin Helsingissä vielä vajaan kymmenen markan lisä. Muutosta viime viikon perjantain tasoon tuli muhkeat viitisen prosenttia kurssin noustua 418 markasta ylimmillään 445 markkaan. 650 miljoonan markan vaatimattomasta päivävaihdosta Nokia keräsi noin 300 miljoonaa markkaa.

Myönteistä tunnelmaa säesti Finnlines, minkä ilmoitus ruotsalaisen kuljetusyhtymä BTL:n osakkeiden myymisestä ja saksalaisen varustamo Poseidonin ostosta piristi Finnlinesin kurssia yli seitsemällä prosentilla 206 markkaan. BTL:n omistuksesta luopuminen tuo varustamolle 500 miljoonan markan myyntivoiton. Poseidonin liikevaihto vuonna 1996 oli 650 miljoonaa, Finnlinesin yllettyä pariin miljardiin markkaan. Yhtiö kuuluu kuluvan vuoden parhaimpiin kurssinousijoihin noin 80 prosentin petrauksella.

Toimialoista metsälle ja metallille kirjattiin vain reilun prosentin nousut. Loivasti vahvistunut dollari ei riittänyt nostamaan viime viikon vahvoja yhtiöitä enempää. Metsälapuista Enso päihitti selkeästi UPM-Kymmenen kehityksen, vaikka UPM:n osakesalkulle päivä tekikin hyvää.

Pankeille plussaa tuli reilut pari prosenttia huolimatta pitkien korkojen lievästä kallistumisesta. Sen sijaan lyhyet markkinakorot halpenivat useita pisteitä.

Yhdysvalloissa pörssipäivää jatkettiin siitä, mihin se perjantaina päätyi. Ensimmäisellä tunnilla teollisuusosakkeet hyppäsivät yli prosentilla, joten ainakin ensi vaikutelma oli lupaava. Nokiaa tehtiin reiluun 85 dollariin, mikä dollarin 5,22 markan kurssilla laskettuna vastaa noin 442 markkaa.
(STT-Boss Information Oy)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.