Porrasauto kolhaisi Ryanairin konetta Tampereella – Malagan-lento myöhästyy useita tunteja

Ryanairin lennon piti lähteä puolen päivän aikaan Tampereelta Malagaan Espanjaan, mutta matka tyssäsi jo siinä vaiheessa, kun ihmiset nousivat koneeseen.

Porrasauto kolahti lentokoneen kylkeen, kun osa matkustajista oli jo ehtinyt nousta koneeseen. Koneen korjaamisen vuoksi lento myöhästyy useita tunteja. Aiheesta uutisoi ensimmäisenä Ilta-Sanomat.

Tällä hetkellä lentoyhtiön suunnitelmissa on, että kone nousee Pirkkalan kentältä ilmaan illansuussa noin kahdeksan aikaan.

– Tällä hetkellä on se tieto, että lento myöhästyy kahdeksan tuntia, mutta tilanne elää koko ajan, kertoo Finavian Finavian viestintäpäällikkö Annika Kåla.

Lentoyhtiö korjaa konetta parhaillaan. Oman jännityksensä tuo se, ehtiikö miehistön työaika päättyä, jolloin ennen lentoon lähtöä edessä olisi vielä miehistön vaihtokin.

– Miehistöllä on tietty työmäärä ja jos se ylittyy nyt, niin vaihto on edessä. Jos tämä kestää iltaan asti, voi vaihto hyvinkin tapahtua, Kåla kertoo.

Tällä hetkellä matkustajat odottavat lennon lähtöä Tampereen-Pirkkalan lentoaseman terminaalissa. 

Lue myös:

    Uusimmat