Poptähti Katy Perry jättää Idolsin – aikoo keskittyä uusiin asioihin

Katy Perry jättää suosikkiohjelman. 

Poptähti Katy Perry on ollut American Idol -ohjelman tuomaristossa vuodesta 2018 lähtien. Nyt hän aikoo jättää suosikkiohjelman keskittyäkseen jälleen omaan musiikkiuraansa.

39-vuotias laulaja kertoi päätöksestään Jimmy Kimmel -ohjelmassa, jossa hän vihjaili uusista projekteistaan vuodelle 2024. 

– Luulen, että tästä tulee minun viimeinen kauteni Idolsissa. Rakastan sitä todella paljon, mutta minusta tuntuu, että minun pitää mennä ja tuntea musiikin syke itsessäni jälleen, Perry kertoo. 

Poptähti sanoo, että hänen tuomarikollegansa Luke Bryan ja Lionel Richie ovat varmasti aavistelleet tähden lähtöä jo jonkin aikaa, sillä hän on viettänyt niin paljon aikaa studiolla. 

– He aavistavat, että jotain on meneillään. Rakastan ohjelmaa niin paljon, mutta nyt haluan nähdä maailmaa ja tehdä ehkä uutta musiikkia. 

Perry ei paljastanut, että kuka voisi tulla hänen tilalleen ohjelman uudeksi tuomariksi.

Lähde: People.

Lue myös:

    Uusimmat