Polttopuuvarkaat havaittiin metsästä dronella – toinen ei luopunut kirveestään ja sai poliisin lamauttimesta

Pitkäkyntisten reissu polttopuuvarkaisiin Lopella päättyi poliisilaitokselle, kertoo Kanta-Hämeen poliisi.

Lopella asuva henkilö havaitsi torstaina puolenyön aikaan pihaansa kuvaavassa riistakamerassa liikettä. Tiluksille ajoi kaksikko, joka alkoi lastata polttopuita autoonsa.

Asukas ei jäänyt toimettomaksi, vaan marssi paikalle mutta tuli uhatuksi kirveellä ja poistui.

Varaskaksikko, nelikymppinen mies ja parikymppinen nainen, pyrki pakoon, mutta auto suistui ojaan ja jäi kiinni siihen paikkaan. Matka jatkui jalkaisin metsään mukana olleen koiran kanssa.

EI luopunut kirveestä

Metsästä poliisi havaitsi kaksikon liikkeet dronen avulla, ja paikalle passitettiin koirapoliisipartio. Kauas pitkäkyntiset eivät olleet ehtineet, sillä partio saavutti heidät vajaan 500 metrin päässä tapahtumapaikalta.

Miesvaras ei hevillä luopunut käsissään olleista kirveestä ja vasarasta. Poliisi taltutti vastarinnan käyttämällä mieheen etälamautinta.

Parivaljakko toimitettiin poliisilaitokselle. Siellä ilmeni, että kaksikko oli aiemminkin käynyt polttopuuvarkaissa samassa paikassa.

Miestä epäillään myös törkeästä rattijuopumuksesta, poliisi kertoo.

Lue myös:

    Uusimmat