Poliisitehtävä Naantalin lukiolla: Oppilas kulki koululla teräase kädessään

Naantalin lukiolla tapahtui maanantai-iltapäivällä hieman kolmen jälkeen poliisitehtävä, kun hätäkeskukseen tuli ilmoitus oppilaitoksen alueella teräaseen kanssa liikkuneesta koulun oppilaasta.

Lounais-Suomen poliisilaitos kertoo tiedotteessaan, että ilmoituksen mukaan kyseessä ollut oppilas oli täysi-ikäinen. 

Oppilas ehti poistumaan koululta autolla ennen poliisipartioiden saapumista, mutta hänet tavoitettiin pikaisesti. Poliisi selvittää tapahtumien kulkua.

Tiedotteessa kerrotaan, että oppilas myönsi pitäneensä koululla teräasetta. Poliisin mukaan hän oli sanonut, että hänen tarkoituksenaan ei ollut uhata ketään. Poliisi arvioi, että oppilaan toiminnan taustalla oli ajattelemattomuus.

Tilanne koululla oli koko ajan rauhallinen, tiedotteessa kerrotaan. Oppilaan toiminta aiheutti pelkoa ja hämmennystä, mutta tilanteesta ei aiheutunut vaaraa koulun oppilaille tai henkilökunnalle.

Poliisi ei tiedota tapahtuneesta enempää.

 

Lue myös:

    Uusimmat