Poliisin valtakunnallisella vihapuhetutkintaryhmällä on tutkinnassa jo kymmeniä juttuja.
Ryhmä on perustettu viime kuun alussa, ja sen tehtävänä on selvittää verkossa esiintyvää rangaistavaa vihapuhetta. Tällä hetkellä jutut koskevat pääosin kiihottamista kansanryhmää vastaan.
Poliisihallituksen poliisitarkastaja Timo Kilpeläinen kertoo, että viranomaiset ovat alkaneet kiinnittää huomiota vihapuheeseen erityisesti viime vuosina.
– Huoli liittyy oleellisesti siihen, että rangaistava vihapuhe sosiaalisessa mediassa ja muualla netissä voi olla ensiaskel siihen, että joku sen innoittamana ryhtyy väkivallantekoihin kaduilla.
Pahimmillaan tästä voi seurata väkivaltaista radikalisoitumista ja ääriliikkeisiin liittyvää toimintaa, arvioi Kilpeläinen.
Nettipoliisiverkosto tukena
Kymmenhenkisen vihapuheryhmän lisäksi verkossa toimii pari-kolmekymmentä nettipoliisia, jotka pyrkivät ennaltaehkäisemään rikoksia ja vaikuttamaan verkossa käytävään keskusteluun tai kiusaamiseen jo pelkällä läsnäolollaan.
Yksi nettipoliiseista on ylikonstaapeli Riku Sukari Lounais-Suomen poliisilaitokselta. Hän pitää tärkeänä, että poliisiin voi ottaa netissä yhteyttä helposti. Nuorimmat yhteydenottajat ovat olleet alle 10-vuotiaita lapsia.
– Poliisin tietoon on tullut monia arkoja asioita, joita muuten ei uskallettaisi mennä poliisille kertomaan.
Lapissa käynnistetään paraikaa nettipoliisitoimintaa, kertoo vanhempi konstaapeli . Tarkoituksena on käydä vuoropuhelua netin eri keskustelufoorumeilla ja siellä, missä esimerkiksi nuoret toimivat.
