Poliisi on ottanut käyttöön uuden tietojärjestelmän, joka mahdollistaa turvallisuusviranomaisten välisen tiedonvaihdon. Poliisin tiedustelujärjestelmän Potin käyttäjäksi tulevat myös Tulli, Rajavartiolaitos, Puolustusvoimat ja suojelupoliisi.
Järjestelmä otettiin käyttöön maanantaina.
Poliisijohtaja Sanna Heikinheimo sanoo, että järjestelmän tavoitteena on rikosten jälkikäteisen selvittämisen ohella entistä paremmin ehkäistä, estää ja paljastaa kansalaisten turvallisuutta uhkaavaa toimintaa.
– Kysymyksessä on ennen tapahtunutta rikosta koskeva tieto, Heikinheimo sanoo.
Poliisin yhteinen muistikirja
Tarkoitus on, että eri reittejä tulevat vihjeet päätyvät samaan paikkaan, jolloin yksittäisistä tiedoista voidaan yhdessä huomata mahdollisia riskejä. Järjestelmä kerää yhteen paikkaan tietoja, jotka aikaisemmin ovat siiloutuneet useisiin eri tallennusalustoihin.
Jos asiassa on jo aloitettu esitutkinta, tiedot eivät päädy Potiin.
Poti korvaa poliisin nykyisiä erillisjärjestelmiä, muun muassa epäiltyjen tietojärjestelmä Eprin. Eprin tiedot siirtyvät uuteen järjestelmään.
– Voidaan sanoa, että nyt saadaan sellainen kauan ja hartaasti odotettu yhteinen muistikirja, ylitarkastaja Juha Suominen sanoo.
