Keskusrikospoliisi on saanut useita yhteydenottoja lähes 30 vuotta sitten kadonneen Piia Ristikankareen tapauksen johdosta, kertoo tutkinnanjohtaja Kimmo Heinonen.
Ammattikoulussa opiskellut 15-vuotias Piia Ristikankare katosi Varsinais-Suomessa sijaitsevassa Piikkiössä lokakuun 7. päivä vuonna 1988.
Heinosen mukaan KRP on nyt kuullut useita ihmisiä, joilla on ollut tietoa esimerkiksi siitä, millaista elämä on ollut Piikkiössä Ristinkareen katoamisaikaan. Poliisin kuulemat ihmiset ovat kertoneet myös aiemmin hämärän peittoon jäänyttä tietoa Piian ja hänen lähipiirinsä elämästä.
– Nyt pääsemme kiinni siihen, millaista Piian elämä on todella ollut sen aikaisten kavereiden ja ystävien sekä hänet tunteneiden ihmisten kertomana.
Piia Ristikankare katosi Varsinais-Suomen Piikkiöstä perjantai-iltana 7. lokakuuta 1988. Hän oli tuolloin 15-vuotias.
Katoamisiltana Piia riiteli veljensä kanssa ja katosi kotoaan. Sen jälkeen hänestä ei ole saatu luotettavia havaintoja.
Tytön kohtalo on täysin auki, eikä hänen ruumistaan ole löydetty. Poliisi uskoo, että hän joutui henkirikoksen uhriksi.
Tapausta tutkitaan murhana. Koska Suomessa murhan syyteoikeus ei vanhene koskaan, tapausta tutkitaan niin kauan, että se ratkeaa.
Heinosen mukaan esimerkiksi Piian päiväkirjojen perusteella saatu käsitys mahdollisesta kiusaamisesta on muuttunut ihmisten kuulemisten jälkeen.

