Poliisi vetoaa helsinkiläisiin: Älkää kokoontuko keskustaan vappuna!

2:33
Vapun sääennuste vahvistaa: parempi pysyä kotona. Katso Pekka Poudan kylmäävä tulkinta sääkartoista.

Poliisi suosittelee vahvasti, ettei Helsingin keskustaan kokoonnuta vappuna.

Helsingin poliisi muistuttaa, että Etelä-Suomen aluehallintovirasto on jatkanut kuuden hengen kokoontumisrajoituksia toukokuun puoleenväliin saakka. Rajoitukset koskevat yleisötilaisuuksia ja yleisiä kokouksia.

Lisäksi valtioneuvosto ja Helsingin kaupunki suosittelevat edelleen tapaamisten välttämistä sekä vapun juhlimista lähipiirissä ja etänä, poliisi lisää. Pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmä suosittelee, ettei yksityistilaisuuksia järjestetä.

Helsingin poliisin ylikomisario Seppo Kujala kertoo poliisin valvovan vapun yleistä järjestystä ja turvallisuutta.

– Viime vuonna kaupunkilaiset kantoivat hienosti vastuunsa, ja samaa odotamme myös tänä vuonna, Kujala sanoo tiedotteessa.

Poliisi myös toivoo vanhempien muistuttavan nuoria, etteivät nämäkään kokoonnu suurissa ryhmissä julkisilla paikoilla.

Poliisi kertoo tarkemmin vapun valvonnasta torstaina.

Myös Turussa muistutetaan kokoontumisrajoituksista

Koronaturvallisesta vapusta muistuttavat myös Turun kaupunki yhteistyössä Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin, alueen korkeakoulujen, Turun ylioppilaskyläsäätiön sekä poliisin kanssa.

Turussa ja muualla Varsinais-Suomessa ei suositella yli kuuden hengen yksityistilaisuuksia. Lisäksi sisätiloissa tai ulkotiloissa järjestettäviin yleisötapahtumiin voi osallistua korkeintaan kuusi ihmistä. Rajoitukset ovat voimassa toukokuun puoleenväliin.

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja