Poliisi vaikenee Imatran ampumisesta – ES: Huhut vellovat sosiaalisessa mediassa

Imatralla Etelä-Karjalassa on kuollut ampumavälikohtauksessa kolme ihmistä. Etelä-Karjalan sairaanhoitopiiri Eksote vahvistaa uhrien määrän.  

Poliisi on ollut hyvin vaitoinnainen puolen yön aikaan tapahtuneesta ammuskelusta. Poliisi ei ole esimerkiksi vieläkään vahvistanut uhrien määrää ja MTV Uutisille kerrotaan vain tilanteen olevan vakava ja että tutkinta on käynnissä. 

Poliisi on ottanut kiinni ampumisesta epäillyn henkilön jo yöllä.

Sanomalehti Etelä-Saimaa kertoo, että samalla kun poliisi vaikenee ammuskelusta, niin huhut ovat lähteneet vellomaan sosiaalisessa mediassa. Imatran Facebook-ryhmässä muun muassa on spekuloitu jo ampujan henkilöllisyydellä ja myös julkaistu uhrien kuvia. Keskustelu suljettiin sittemmin ylläpitäjien toimesta. 

Imatran Koskenpartaalla tapahtui ammuskelu Koskenvahti-ravintolan edessä. Etelä-Saimaan mukaan ammuskelu tapahtui ravintolan portaiden edessä. Lehden saamien silminnäkijähavaintojen mukaan ammuskelussa olisi haavoittunut myös neljäs ihminen, mutta poliisi ei vahvista tätäkään. 

Poliisi on luvannut tiedottaa tapauksesta aamupäivällä. 

Lue myös:

    Uusimmat