Poliisi sai sipsivorot kiinni nopeasti Ruotsissa – seurasi jälkiä lumessa

Tuoreeseen lumihankeen jääneet jäljet johtivat ruotsalaispoliisit nälkäisen kolmikon jäljille, The Local -nettijulkasu kertoo.

Poliisit saapuivat Keski-Ruotsissa sijaitsevan Edanen kylän Ica-ruokakauppaan sunnuntaiaamuna puoli kuudelta. He havaitsivat vorojen rikkoneen ikkunan ja vieneen useita perunalastupusseja.

Sipsivarkaat tekivät kuitenkin yhden ratkaisevan virheen – he olivat jättäneet lumihankeen jalanjälkensä, joita seuraamalla poliisi löysi epäillyt piileskelemästä suolaisten herkkujensa kanssa.

–He olivat rikkoneet kaupan ikkunan ja ottaneet jokainen pussillisen sipsejä. Ne eivät ole arvoltaan suuria, mutta heidät pidätettiin ja heitä epäillään murtovarkaudesta, poliisin edustaja Stefan Sundberg kertoi paikallislehti GT:lle.

Aikaisemmin samana aamuna Karlstadin poliisit pysäyttivät 18-vuotiaan miehen, jota epäiltiin television varastamisesta. Mies jäi kiinni sipsivorojen tapaan, kun silminnäkijä oli nähnyt hänen jalanjälkensä lumessa.

–Meillä ei normaalisti ole näin hyviä jälkiä seurattavana, Sundberg kommentoi poliisin lumista tuuria.

Lue myös:

    Uusimmat