Viiden poliisin kokoinen valvontaryhmä aloitti toimintansa syyskuun lopussa. Taustalla vaikuttaa kevyen liikenteen lisääntyminen ja uudet sähköiset kulkuvälineet.
Helsingin poliisilaitoksen vanhempi konstaapeli Jani Markkanen valvoo kevyttä liikennettä partiokaverinsa kanssa Helsinginkadun ja Kaarlenkadun risteyksessä. Aamulla alueella liikkuu autojen lisäksi paljon polkupyöräilijöitä, jalankulkijoita ja muutama ihminen sähköpotkulaudalla.
Polkupyörillä paikalle saapunut partio joutuu puuttumaan varsinkin punaisia päin kulkemiseen. Lisäksi muutamaa pyöräilijää huomautetaan ajamisesta pyöräkaistaa väärään suuntaan. Markkasen mukaan kevyestä liikenteestä tulee poliisille kaikkein eniten valituksia, ja siihen vastataan nyt uudella valvontaryhmällä.
– Liikenteessä koetaan, että yhteen tienkäyttäjäryhmään poliisi ei ole kohdistanut tarpeeksi valvontaa tai puuttunut. Koetaan että meno on mennyt vähän villiksi. Haluamme muistuttaa jalankulkijoita, pyöräilijöitä ja sähköpotkulautailijoita että liikennesäännöt koskevat myös heitä.
Sähköpotkulautojen käyttö vielä hakusessa
Viime aikoina kaupunkilaisten hermoja ovat kiristäneet varsinkin sähköpotkulaudat, joiden turvallinen käyttö näyttää olevan vielä monelle epäselvää. Monia ärsyttää esimerkiksi lautojen hylkääminen vääriin paikkoihin.
Poliisin mukaan sähköpotkulautojen käyttäjiltä puuttuu vielä osin turvallisuuskulttuuri, joka koskee niin kypärän käyttöä, tilannenopeuksia kuin oikeita ajoratojakin. Loukkaantuneita sähköpotkulautailijoita joutuu sairaalahoitoon säännöllisesti ja osa on kärsinyt päävammoista.
Pyöräilijöiden aiheuttamat vaaratilanteet johtuvat yleensä liian suuresta tilannenopeudesta. Sen on huomannut myös helsinkiläinen .