Poliisi on kuulustellut koulupuukotuksesta epäiltyä 16-vuotiasta. Myös uhkausviestistä on saatu lisätietoja.
Poliisi olettaa vahvasti, että sosiaalisessa mediassa kiertävä uhkausviesti on Pirkkalan Vähäjärven koulun puukkoiskusta epäillyn kirjoittama.
– Meillä ei ole vielä aivan sataprosenttista varmuutta siitä, että manifesti on hänen tekemänsä, mutta kyllä me vahvasti näin oletamme, sanoo rikosylikomisario Jari Kinnunen MTV:lle.
Kinnusen mukaan poliisi on kuulustellut kolmesta murhan yrityksestä epäiltyä 16-vuotiasta poikaa.
– Hän on käyttäytynyt kuulusteluissa asiallisesti ja vastannut kysymyksiin, joita poliisi on hänelle esittänyt, Kinnunen sanoo.
– Hänen tekoa koskeva suunnitelmansa ja motiivit teon tekemiseen löytyvät sieltä.
Uhkausviestissään poika on kertonut motiiveikseen sen, että hakee elämäänsä jännitystä ja merkityksellisyyttä ja tahtoo vankilaan. Mediassa asiantuntijat ovat luonnehtineet epäillyn motiiveja ”ohuiksi”.
– Poliisille nämä motiivit ovat riittäviä, Kinnunen sanoo.
– Katuuko hän, siihen en ota kantaa.
Lue myös: Uutta tietoa Pirkkalan puukotuksesta: Tekijä ja uhrit toisilleen tuntemattomia
Poliisi kuullut uhreja
Poliisi on päässyt kuulemaan myös kaikkia kolmea alle 15-vuotiasta tyttöä, jotka saivat vammoja puukotuksissa.
– Heidät on kuultu ensimmäisen kierroksen osalta. He eivät todellakaan ole olleet tuttuja tekijälle, Kinnunen painottaa.
– Verkossa levitetään huhuja, että uhrit olisivat liittyneet jotenkin epäillyn kiusaamiseen. Nämä huhut ovat täysin perättömiä.
Poliisi kehottaa ihmisiä olemaan levittämättä väärää ja etenkin uhreja syyllistävää tietoa tapahtumista.
Vaikka tekijä vaikuttaa valikoineen uhreikseen tyttöjä, hän kohdisti silti väkivallan täysin sattumanvaraisiin, itseään nuorempiin tyttöihin.
– Mediassa on esiintynyt kaikenlaista asiantuntijaa kertomassa, mihin tyttöjen valikoiminen liittyy. Kehottaisin olemaan tekemättä sen pidemmälle meneviä johtopäätöksiä kuin mitä epäilty itse on manifestiinsa kirjoittanut.
