Poliisi joutui ampumaan kiinniottoa vastustanutta miestä Vaasassa kesällä – saksilla poliiseja uhanneelle miehelle syytteet kahdesta murhan yrityksestä

Pohjanmaan käräjäoikeudessa luettiin perjantaina syytteet miehelle, joka syyttäjän mukaan yritti tappaa häntä kiinni ottamaan tulleet kaksi poliisia. Syyttäjä vaatii miehelle rangaistusta muun muassa kahdesta murhan yrityksestä.

Poliisipartio tuli aamuyöllä kesäkuun lopussa ottamaan miestä kiinni Vaasassa. Poliisi oli saanut hälytyksen, jonka mukaan Suvilahden kaupunginosassa liikkui aggressiivinen mies sakset kädessään.

Poliisi tavoitti miehen tämän asunnolta. Syytteen mukaan mies kieltäytyi tottelemasta poliiseja, uhkasi heitä tappamisella ja heitteli esineitä rikkomastaan ikkunasta. Lopulta hän juoksi ulos asunnostaan poliiseja kohti pitkäteräinen veitsi kädessään.

Poliisi yritti pysäyttää miehen etälamauttimella ja paprikasumutteella. Toinen poliisimiehistä ampui virka-aseellaan kahdesti kohti miehen jalkoja. Kiinniottotilanne kesti kaikkiaan useita tunteja.

Poliiseja ei epäillä rikoksesta

Oikeudelle toimittamassaan kirjallisessa vastauksessa syytetty kiistää yrittäneensä tappaa tai pahoinpidellä poliiseja. Hän katsoo syyllistyneensä virkamiehen väkivaltaiseen vastustamiseen.

Syytetty kertoo olleensa sekavassa tilassa marihuanan sekä poliisin käyttämän kaasun vuoksi. Hän kertoo kokeneensa, että hänellä on oikeus puolustaa itseään.

Valtakunnansyyttäjänvirasto on selvittänyt poliisien toimintaa kiinniottotilanteessa. Sen mukaan ampuma-asetta käytettiin hengenvaarallisen hyökkäyksen pysäyttämiseksi eikä poliiseja ole syytä epäillä rikoksesta.

Syytetty joutui sairaalahoitoon, mistä hänet siirrettiin myöhemmin poliisivankilaan.

Syyttäjän mukaan mies syyllistyi murhan yritysten lisäksi myös huumausaineen käyttörikokseen, vahingontekoon, pahoinpitelyyn, kahteen pahoinpitelyn yritykseen sekä virkamiehen väkivaltaiseen vastustamiseen. Käräjäoikeus antaa tuomion myöhemmin.

Lue myös:

    Uusimmat