Poliisi järkyttyi: Juna törmäsi mieheen Espoossa, koska kukaan ei auttanut

Kukaan ei auttanut junaraiteille pudonnutta miestä lokakuussa Espoon Leppävaarassa sattuneessa tapaturmassa, kertoo poliisi. Keski-ikäinen mies loukkaantui vakavasti, kun asemalle saapunut juna törmäsi häneen jonkin aikaa putoamisen jälkeen.

Tapaturma sattui 28. lokakuuta.

Laiturilla oli paikalla poliisin mukaan kymmenkunta ihmistä. Ainakin yksi ja mahdollisesti useampi ihminen näki putoamisen. Yksi ihminen kävi poliisin mukaan jopa raiteen reunalla katsomassa makaavaa miestä, mutta siirtyi kauemmaksi.

− Junaa laiturialueella odottamassa olleet olisivat voineet taulusta katsomalla huomata, että junan saapumiseen on aikaa muutamia minuutteja. Poliisin näkemyksen mukaan heillä olisi ollut mahdollisuus vähintään hälyttää apua välittömästi, rikosylikonstaapeli Kai Friman kertoo tiedotteessa.

Hädässä olevaa velvollisuus auttaa

Tiedotteessa Länsi-Uudenmaan poliisilaitos ja Väylävirasto muistuttavat, että laki velvoittaa ihmisiä auttamaan hengenvaarassa olevaa ihmistä. Pelastustoimen laiminlyönnystä voidaan tuomita sakkoon tai enintään puolen vuoden vankeuteen.

− Vähintä, mitä junaraiteella tapahtuvan vaaratilanteen huomatessaan voi tehdä, on soittaa välittömästi hätänumeroon 112. Mahdollisuuksien mukaan sivulliset voivat myös pyrkiä herättämään junakuljettajan huomion esimerkiksi heiluttamalla kättä, kertoo Väyläviraston valmiuspäällikkö Arto Muukkonen tiedotteessa.

− Esimerkkimme tapauksessa yhtään henkeä ei menetetty, mutta tarina olisi voinut päättyä aivan toisin, tiedotteessa sanotaan.

Pasilan aseman taponyritys tallentui valvontakameralle 0:39
Poliisin mukaan junaraiteille päädyttiin tapaturmaisesti. Joskus junaraiteille joudutaan kuitenkin rikoksen seurauksena, kuten videolla näkyvässä, Pasilan asemalla sattuneessa välikohtauksessa 2019. Tapauksen videolla näkyy, että sillä kertaa sivullinen pelasti uhrin vakavammilta vammoilta.

Lue myös:

    Uusimmat