Mainos

Poliisi jahtasi pakettiautoa Porvoon moottoritiellä usean partion voimin – päihtyneeksi epäilty kuljettaja ajeli vastaantulevien kaistalla ja aiheutti vaaratilanteita

Poliisilla on ollut Porvoossa takaa-ajotilanne. Useat partiot jahtasivat pakettiautoa Porvoon moottoritiellä. Auto saatiin kiinni yhdeksän jälkeen illalla. Takaa-ajo sai alkunsa poliisin pysäytystilanteesta. 

Itä-Uudenmaan poliisi kertoo Twitterissä, että takaa-ajo eteni Kehä III:lta Porvoon moottoritielle, missä pakeneva kuljettaja aiheutti vaaratilanteita muun muassa ajamalla vastaantulevien kaistoilla. 

Poliisi epäilee, että kuljettaja oli päihtynyt.

Tapausta tutkitaan törkeänä rattijuopumuksena, törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena sekä virkamiehen väkivaltaisena vastustamisena. 

Komisario Teemu Lappalainen Itä-Uudenmaan poliisista kertoi MTV Uutisille aiemmin illalla, että auto saatiin pysäytettyä poliisin ajoneuvojen avulla. Hänen mukaansa myös piikkimattoja käytettiin tilanteessa. Hän ei kuitenkaan eritellyt tarkemmin, miten pysäytys tapahtui.

Lappalainen ei myöskään pystynyt vielä kertomaan, miksi auto lähti pakenemaan poliisia.

Tapauksesta kertoi ensin Iltalehti

Juttua päivitetty 6.11.2019 kello 22.47: Lisätty Itä-Uudenmaan poliisin Twitterissä kertomat tiedot.

Lisää aiheesta
    Mainos
    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja