Poliisi epäilee: Nuori pariskunta aiheutti kaksikuukautiselle vauvalle vakavat vammat ravistelemalla – vaikenevat kuulusteluissa

Kaksikuukautisen vauvan törkeästä pahoinpitelystä epäilty nuori heinolalaispariskunta ei ole puhunut kuulusteluissa, kertoo poliisi. Poliisi epäilee kaksikon aiheuttaneen lapselleen vakavat vammat ravistelemalla.

Tapaus tuli poliisin tietoon alkukuusta, kun Helsingin Lastenklinikan henkilökunta epäili hoitoon saapuneen vauvan tulleen ravistelluksi. Vanhemmat olivat toimittaneet lapsen sairaalaan, sillä tämä oli käyttäytynyt poikkeavasti, eivätkä tämän eleet ja liikkeet vastanneet normaalia.

Poliisi on kuvaillut vauvan vammoja vakaviksi ja luonnehtinut niiden vastaavan niin sanotun ravistellun vauvan oireyhtymän tyypillisiä vammoja.

Tapauksen tutkinnanjohtaja, rikosylikomisario Miia Lehtinen Hämeen poliisista kertoo, että lääkärinlausunnot ovat vahvistaneet epäilyjä ravistelusta. Poliisi uskoo, että vauvaa on ravisteltu sairaalakäyntiä edeltävänä yönä.

Vanhempia on tentattu aiheesta, mutta laihoin tuloksin. Lehtisen mukaan he eivät ole avanneet yön tapahtumia.

– He eivät ole kyenneet selittämään, mistä lapsen vakavat vammat olisivat tulleet.

Kaksikko vangittiin Päijät-Hämeen käräjäoikeudessa 5. helmikuuta todennäköisin syin törkeästä pahoinpitelystä epäiltynä. Lehtisen mukaan mies ja nainen ovat edelleen vangittuina. Lapsen tila on tällä hetkellä vakaa.

Lue myös:

    Uusimmat