Elokapinan jäsenet sotkivat itseään verenkaltaiseen nesteeseen Sanomatalossa – kaikkia sotkuja ei ole saatu siivottua, poliisi kirjaa tapahtumasta rikosilmoituksen

Poliisi kertoi aiemmin ryhtyvänsä toimiin, jos sotkeminen ei lopu.

Helsingin poliisi kertoo Twitterissä, että Elokapina järjesti Sanomatalossa Helsingissä mielenosoituksen, johon ei kysytty lupaa.

– Poliisin tulkinnan mukaan Elokapina järjestää Sanomatalossa järjestyksessään kolmatta mielenilmausta, josta poliisi ei ole saanut ilmoitusta. Aiemmin päivällä poliisi sopi yhdessä järjestäjän kanssa yhden mielenilmauksen tapahtuvan Sanomatalon ulkopuolella, poliisi kirjoitti Twitterissä.

Poliisin mukaan mielenilmaus on nyt päättynyt. Poliisi kertoo Twitterissä, että järjestäjät ovat suorittaneet siivoustoimenpiteitä, mutta kaikkia sotkuja ei ole saatu siivottua.

– Poliisi kirjaa tapahtumasta rikosilmoituksen vahingonteosta, Helsingin poliisi kirjoittaa.

Poliisi kertoi aikaisemmin, että mielenilmauksessa sotkettiin Sanomatalon sisätiloja. Poliisi oli ilmoittanut, että sisätilojen sotkeminen pitää lopettaa, ja ilmaisi, että asiaan puututaan, mikäli sotkeminen jatkuu.

Elokapinan Facebook-päivityksen mukaan he vaativat "kattavampaa ja totuudenmukaisempaa uutisointia ilmastokriisistä".

Päivityksen videolla näkyy pari aktivistia, jotka makaavat Sanomatalon lattialla verta muistuttavassa nesteessä tai maalissa. Videolla näkyy myös pari poliisia. Tunnelma vaikuttaa kuitenkin rauhalliselta.  

Lokakuussa Elokapina ja poliisi ottivat viimeksi yhteen, kun aktivistit sulkivat tien ja poliisit käyttivät OC-sumutetta avatakseen tien. 

Juttuun lisätty tieto Elokapinan mielenosoituksen syystä 1.3.2021 klo 17.20.

Juttua päivitetty kauttaaltaan 1.3.2021 klo 18.23 tiedoilla mielenilmauksen päättymisestä.

Lue myös:

    Uusimmat