Esitutkinnan mukaan mies oli menossa kirves koholla kohti vilkasliikenteistä tietä, kun poliisi ampui häntä takareiteen.
Myymälävarasta Vantaalla ampunutta poliisia vastaan ei nostettu syytettä. Syyttäjän mukaan poliisin voimankäyttö oli tilanteessa tarpeellista ja puolustettavaa.
Kyse oli tapahtumista Myyrmäessä helmikuisena iltapäivänä vuonna 2021. Mies oli vienyt ruokakaupasta laatikollisen olutta ja poistuessaan uhannut vartijaa teräaseella.
Kun poliisi kohtasi miehen kaupan ulkopuolella, mies otti esiin retkikirveen ja nosti sen lyöntiasentoon. Esitutkinnan mukaan poliisi käskytti miestä pudottamaan kirveen, mutta mies kääntyi ja lähti kävelemään kohti vilkasliikenteistä tietä kirves koholla. Poliisi käytti mieheen etälamautinta ja kun sekään ei pysäyttänyt miestä, ampui tätä takareiteen.
– Miehen eteneminen kirveen kanssa kohti vilkasliikenteistä tietä ja bussipysäkkiä iltapäivällä neljän aikaan on täytynyt pysäyttää. Voimankäyttö on ollut tilanteessa tarpeellista ja puolustettavaa ottaen huomioon tapahtumapaikka ja -aika, tehtävän tärkeys ja kiireellisyys, vastarinnan vakavuus ja käytettävissä olevat voimavarat, syyttäjä katsoi päätöksessään.
Poliisia epäiltiin asiassa tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta sekä vammantuottamuksesta. Syyttäjän mukaan tutkinnassa ei ilmennyt todennäköisiä syitä poliisin syyllisyyden tueksi virkarikosepäilyssä. Näin oli syyttäjän mukaan myös vammantuottamuksen kohdalla. Lisäksi siinä syyteoikeus ehti vanhentua.
Syyttäjä teki päätöksensä heinäkuussa.
Uusimmat
-
07:06
Pörssisähkön keskihinta jää myös tänään miinukselle
-
07:04
MTV Puolassa: Suomessa etenevä käännytyslaki huolettaa rajalla siirtolaisia auttavia – "Tehkää käännytyksiä, jos haluatte ruumiita"
-
07:00
Kuvataiteilija Maarit alkoi yllättäen sokeutua opiskeluaikanaan – eli vuosikymmenen täysin väärän diagnoosin kanssa: "Tämä on niin harvinainen sairaus"
-
06:58
Aleksander Barkoville NHL-palkintopysti!
-
06:58
Zelenskyi: Ukrainan liittolaiset pelkäävät Venäjän mahdollista tappiota sodassa
-
06:34
Luonnonsuojelualueen kupeeseen ilmestyi iso lämpöputki Espoossa, asukkaat tyrmistyivät: "Syvää surua ja järkytystä"
-
06:30
Leijonat-järkäle runteli Kanadan NHL-kultapoikaa – sitten tuli vihat niskaan: "Tulivat päälle"
-
06:29
Syöpä vai sittenkin jotain viatonta? Tätä kaikkea ihon alta löytyvä patti voi olla
-
06:02
Tuomas Korkeamäki on ollut viisi vuotta jumissa väliaikaisella osastolla: "Et koskaan täysin tiedä, mitä lapsellesi tapahtuu"
-
02:44
Oleksandr Usyk on kiistaton mestari! Tyson Fury "oli jo täysin poissa" MM-trillerissä
-
00:00
Nyt tarkkana tulen kanssa: Ympäri Suomea valtava määrä maastopaloja
-
23:50
Syytti Jesse Puljujärveä – NHL-kommentaattorilta erikoinen näkemys kanukkipakin sikailuun
-
23:16
Troolari uponnut avomerellä Etelä-Afrikassa: 11 kalastajaa kateissa
-
22:59
Reetta Hurske tykitti huippuajan Puolassa
-
22:42
Marco Reus tarjosi 25 000 fanille ilmaisen oluen
-
22:24
Israelin sotakabinetin ministeri uhkaa erota
-
22:17
2 000 000 euron lottopotti jäi nappaamatta: Tällä rivillä se olisi lähtenyt taskuun
-
22:06
Leijonat hurjan paikan edessä – näin katastrofi voidaan välttää
-
21:51
Leijonat-pelaajille rapaa niskaan – Olli Jokiselta tiukkaa tekstiä
-
21:39
Leijonia uhkaa MM-katastrofi – Jukka Jalonen murahti oudosta tuomiosta, kuittasi napakasti paineutelut
-
Lataa lisää