Polanskin Oliver Twist valmistumassa

Ohjaaja Roman Polanski on saamassa päätökseen elokuvaversiotaan Charles Dickensin Oliver Twististä. Polanski pitää elokuvaa mielenkiintoisimpana projektinaan tähän mennessä. Hänen mielestään 1800-luvulta peräisin oleva tarina lontoolaisesta orvosta koskettaa lapsia nykyäänkin.

Polanski kertoo alkaneensa toiseen maailmansotaan sijoittuvan Pianistin jälkeen etsiä lastenkirjallisuudesta sopivaa materiaalia seuraavaan elokuvaansa. Idea Oliver Twistin filmatisoinnista on Polanskin vaimon, näyttelijä Emmanuelle Seignerin. Polanski kertoo aina pitäneensä Oliver Twistin tarinasta. Kirjasta on viimeksi tehty elokuvaversio vuonna 1968, joten hän päätti uudelleenfilmatisoida rakastamansa elokuvan.

Polanski kertoo yrittäneensä noudattaa alkuperäistä juonta mahdollisimman tarkasti. Tämän vuoksi hän joutui pudottamaan elokuvasta pois kaikki kirjan sivujuonet ja keskittymään vain pääjuoneen. Elokuvan käsikirjoituksen on laatinut Pianistin käsikirjoittanut Ronald Harwood.

Oliver Twistissä näyttelee muun muassa Ben Kingsley. Sen kuvaukset päättyvät tällä viikolla. Elokuva on kuvattu Tšekissä ja Prahan Barrandov-studiossa.

Elokuvan ensi-ilta on ensi vuoden loppupuolella.

Lue myös:

    Uusimmat