Poikkeuksellisen kovat toimet: Hallitus on eristämässä koko Uudenmaan

Millaisiin rajoitustoimiin Suomessa ollaan valmiita? 9:30
Millaisiin rajoitustoimiin Suomessa ollaan valmiita?

STT:n tiedon mukaan hallitus olisi päätymässä koko Uudenmaan maakunnan eristämiseen. Rajoituksen kohdistumisesta koko Uuteenmaahan kertoo myös Yle.

Hallitus on koolla tänä iltana, ja sen odotetaan päättävän rajoituksesta silloin. Uusiin rajoitustoimiin ollaan ryhtymässä, koska koronavirustilanne on Uudellamaalla selvästi muuta Suomea vakavampi.

Hallitus on aktivoimassa valmiuslain 118. pykälän tämänhetkisen tiedon mukaan normaalimenettelyssä eli asia viedään ennen voimaantuloa eduskuntaan. Liikkumisrajoitus on tarkoitus saada voimaan nopeasti.

Kansalaisten vapaa liikkuvuus Suomen sisällä on perusoikeus ja sitä voidaan rajoittaa vain aivan poikkeustapauksessa. Sen takia hallituksessa on pohdittu tarkoin poikkeustoimien rajaamista.

Lue myös: MTV seuraa viruksen etenemistä – katso täältä uusimmat tiedot koronatilanteesta

Myös sen määrittely, ketkä saisivat poikkeuksellisesti ylittää maakunnan rajan, on tarkoitus rajata mahdollisimman tarkasti. Vielä ei ole tiedossa, miten laajasti esimerkiksi työmatkaliikenne sallitaan.

Vielä ei ole tiedossa, koska liikkumisrajoitus tulee voimaan. Lain mukaan rajoitus voitaisiin tehdä enintään kolmeksi kuukaudeksi.
Koronavirukselle pahiten altistuneella Uudellamaalla asuu noin 1,7 miljoonaa ihmistä. Heistä valtaosa, noin 70 prosenttia, asuu pääkaupunkiseudulla.

Ilman uusia rajoitustoimia vaarana on, että epidemia leviää pienempiin maakuntiin, joissa ei ole riittävää hoitokapasiteettia. Erilaisia skenaarioita esiteltiin eduskuntapuolueiden kokouksessa tiistaina.

Hallitus kokoontuu illansuussa

Hallitus kokoontuu tänään neuvotteluihinsa kello 18 alkaen. Uusista toimenpiteistä on tarkoitus tiedottaa illan kuluessa. Tiedotustilaisuutta odotettiin jo eilen, mutta se peruttiin.

Poliisi on valvonnan osalta keskeisessä roolissa. Puolustusvoimissa on varauduttu antamaan viranomaisille virka-apua.


Lue myös:

    Uusimmat