Poikkeuksellinen tapahtuma tallentui videolle: Katso, kuinka leimuava avaruusalus lensi yöllisellä taivaalla USA:ssa

Nainen kuvasi poikkeuksellisen tapahtuman yöllisellä taivaalla – katso, kuinka leimuava avaruusalus lensi lähiön yli USA:ssa 0:36
Silminnäkijä ikuisti avaruusaluksen lennon.

Yhdysvaltain New Orleansissa paikallinen asukas ikuisti taivaalla lentäneen avaruusaluksen.

Yhdysvaltain avaruushallinto Nasa tiedotti juuri neljän astronautin palanneen onnistuneesti maahan yli puolen vuoden reissun jälkeen.

New Orleansissa ihmiset hämmästyivät, kun yön pimeydessä taivaalla lensi näyttävä valokaari.

Kyseessä oli SpaceX-yhtiön Dragon-avaruusalus, joka palasi ISS-avaruusasemalta vietettyään siellä puoli vuotta.

Videolla näkyy, kuinka avaruusalus kiitää hurjaa vauhtia pimeällä taivaalla.

SpaceX-yhtiön Dragon-avaruusalus loiskahti lopulta Meksikonlahteen tiistain vastaisena yönä Suomen aikaa. Sen mukana palasi kaksi yhdysvaltalaisastronauttia sekä japanilainen ja ranskalainen astronautti.

Avaruusaluksen astronautit kiitävät videolla vaipat jalassa, sillä avaruusaluksen vessa hajosi paluumatkalla.

Katso ylhäällä olevalta videolta, kuinka poikkeuksellisen tapahtuman ihmiset näkivät pimeällä taivaalla!

Lue myös:

    Uusimmat