Pohjois-Korean sotilas loikkasi jälleen etelään – rajalla sankka sumu ja laukauksia

Etelä-Korean asevoimat ampuivat varoituslaukauksia kohti Pohjois-Korean rajavartiota, jotka etsivät tänään karannutta loikkaria.

 Pohjoiskorealainen sotilas siirtyi maiden välisen demilitarisoidun vyöhykkeen yli aamulla noin kahdeksalta paikallista aikaa. Rajavyöhykkeellä oli aamulla sankka sumu. Näkyvyys oli vain noin 100 metriä, kertoi Etelä-Korean pääesikunnan edustaja. Edustajan mukaan sotilaan lähestyminen kohti rajaa havaittiin valvontalaitteiston avustuksella.

Loikkari otettiin Etelä-Korean pääesikunnan säilöön ja hänet riisuttiin turvallisesti aseista. Kuulustelijat selvittävät seuraavaksi loikkarin motiiveja. Loikkarin sotilasarvo on ensi tietojen mukaan alhainen.

Joitakin tunteja loikkauksen jälkeen ryhmä pohjoiskorealaisia rajavartioita ilmaantui rajalle etsimään loikkaria. Etelä-Korean sotilaat ampuivat noin kaksikymmentä varoituslaukausta Pohjois-Korean vartijoiden suuntaan. Uutistoimisto Yonhapin mukaan Pohjois-Korean puolelta kuultiin laukauksia noin 40 minuuttia ennen vartijoiden ilmaantumista, mutta rajan etelän puolelta ei löytynyt luoteja.

Nyt loikannut sotilas on neljäs tämän vuoden aikana. Yonhapin mukaan suoraan pohjoisesta Etelä-Koreaan on loikannut kaikkiaan 15 ihmistä tänä vuonna. Määrä on uutistoimiston mukaan kasvussa, sillä viime vuonna suoria loikkauksia oli kaikkiaan viisi. Vain harva uskaltautuu maiden väliselle rajalla, joka on tarkoin valvottu ja vahvasti eristetty muun muassa miinakentin.

Edellinen sotilaan loikkaus tapahtui viime kuun 13. päivä.

Lähde: BBC

Lue myös:

    Uusimmat