Suomi pelaa EM-jatkopaikkahaaveiden kannalta tärkeän ottelun, kun se kohtaa sunnuntaina Kosicessa Ukrainan.
Pikkuhuuhkajien päävalmentaja Mika Lehkosuo on tehnyt useaan otteeseen selväksi, että Suomen tavoitteena on edetä alkulohkosta jatkoon jalkapallon alle 21-vuotiaiden miesten EM-kisoissa Slovakiassa.
Sunnuntaina Pikkuhuuhkajat voi ottaa ison askeleen kohti jatkopaikkaa, kun se kohtaa Kosicessa Ukrainan.
Suomi aloitti EM-urakkansa 2–2-tasapelillä lohkon voittajasuosikkia Hollantia vastaan, ja Ukraina hävisi ensimmäisessä ottelussaan Tanskalle 2–3. Lohkon kaksi parasta etenee puolivälieriin.
– Kun tulimme turnaukseen, ensimmäinen tavoitteemme oli saada pisteitä. Suomi on ollut kerran aiemmin alle 21-vuotiaiden miesten EM-kisoissa, eikä pisteitä silloin tullut. Saimme avauspelistämme pisteen, joten se homma on nyt hoidettu, Lehkosuo sanoi Pikkuhuuhkajien mediatilaisuudessa lauantaina.
Sen jälkeen päävalmentaja kertoi Suomen toisen tavoitteen.
– Seuraava maali on päästä lohkosta jatkoon. Istumme tiukasti siinä junassa.
Suomella ei ole loukkaantumishuolia
Pikkuhuuhkajat kohtasi Hollannin myöhään torstaina.
– Hyvin olemme palautuneet. Kaikki ovat terveinä ja käytössä huomenna (sunnuntaina). Hyvältä näyttää.
Lehkosuo on esiintynyt tiedotusvälineiden edessä Kosicessa rennosti ja hyväntuulisesti.
Kun Pikkuhuuhkajien laitapuolustaja Tomas Galvez kehui lauantain mediatilaisuudessa suomalaisfaneja ja toivoi heiltä vahvaa kannustusta kahdessa tulevassa pelissä, Lehkosuo riensi heti kysymään, että entäs pelit niiden jälkeen.
Päävalmentajan usko jatkopaikkaan on siis vahva.
Suomi eteni Slovakian EM-turnaukseen sijoittumalla karsintalohkossaan Romanian takana toiseksi ja kaatamalla jatkokarsinnoissa Norjan.
Espanjalaisen Unai Melgosan valmentama Ukraina oli Englannin voittamassa lohkossa toinen ja pääsi lopputurnaukseen kolmen parhaan lohkokakkosen joukossa suoraan.
– Ukrainassa on pelitavallisesti pieniä eroja verrattuna Hollantiin, joka oli aika laiturikeskeinen. Ukraina on enemmän keskustan kautta pyrkijä. Ei meidän tarvitse hirveästi muuttaa rakenteitamme ja roolituksiamme, pientä hienosäätöä toki, Lehkosuo kuvaili.
Ottaako Peltola avauksen paikan?
Huuhkajien matkassa ollut Matti Peltola liittyi Pikkuhuuhkajien miehistöön keskiviikkona. Hän ei ollut vielä Hollanti-kamppailussa pelikelpoinen, mutta Ukraina-pelissä hän on käytettävissä.
Peltola pystyy pelaamaan useilla paikoilla, mutta Pikkuhuuhkajissa hän on lähtökohtaisesti keskuspuolustaja.
Peltolan tulo aiheuttaa Lehkosuolle myönteistä mietittävää, sillä Ville Koski ja Rony Jansson esiintyivät Hollanti-ottelussa edukseen keskuspuolustajina.
– Vaihtoehtoja riittää monille pelipaikoille. Yksi tärkeistä asioista on, että löydämme sopivan ja parhaan kokoonpanon sunnuntain peliin ottaen huomioon, että muutaman päivän päästä on taas seuraava ottelu ja toivottavasti muutama päivä siitä seuraava ottelu ja niin edelleen.
Lehkosuo paljasti, että Suomen avauskokoonpanoon tulee joitakin muutoksia Hollanti-kamppailuun verrattuna. Hän muistutti, että pelitahti on EM-turnauksessa tiivis ja myös kokonaisrasitusta täytyy miettiä.
– Tätä pitää vähän ajatella myös isompana kokonaisuutena. Muutamia vaihdoksia teemme avauskokoonpanoon. Ei siksi, että joku olisi pelannut huonosti, mutta kilpailu on monilla pelipaikoilla tosi kovaa.
Pikkuhuuhkajien ja Ukrainan välinen D-lohkon ottelu alkaa sunnuntaina Kosicessa Suomen aikaa kello 19.