Pikatesti ei osoittanut BSE-tautia Suomussalmelta

Suomussalmelainen lehmä ei Eläinlääkintä- ja elintarvikelaitoksen tekemän pikatestin mukaan sairastanut hullun lehmän tautia eli BSE-tautia.

Lehmän älykäs katse


Pikatesti valmistui tänään, ja siitä tiedotettiin puolen päivän aikaan. Tärisevä ja vapiseva lehmä lopetettiin tilalla viime perjantaina ja tarvittavat näytteet lähetettiin edelleen tutkittavaksi. Tila eristettiin, eikä sen eläimiä tai rehuja saa kuljettaa sieltä pois. Lypsytilan muissa naudoissa ei vastaavia oireita ole esiintynyt, eikä sinne ole ostettu karjaa 15 vuoteen. Uudet lehmät taas on kasvatettu tilan omista vasikoista.

BSE-pikatestin osoittama negatiivinen tulos ei kuitenkaan pura Suomussalmen tilan eristämistä. Lopetusta naudasta otettu aivonäyte joutuu vielä Suomessa histopatologiseen tutkimukseen, jolla testitulos varmistetaan. Kaiken kaikkiaan se vie aikaa arviolta viikosta kahteen viikkoon.

-Jos tämäkin tutkimustulos on negatiivinen, vasta sen jälkeen voidaan Suomussalmelaista tilaa koskeva määräys purkaa, kertoo apulaisosastopäällikkö Matti Aho maa- ja metsätalousministeriöstä. Jos testitulos on epäselvä tai positiivinen, se täytyy vielä varmistaa EU:n laboratoriossa, tässä tapauksessa Britanniassa.

Eläinlääkintä- ja elintarvikelaboratorio jatkaa edelleen suomussalmelaisen naudan sairauden syyn tutkimista. Yksi mahdollisuus sen BSE-tautiin viittaaviin oireisiin on epilepsia ja toinen listerioosi.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat