Pientaloremontti: ikkunat ja sisäkatto
Tässä remontissa muutettiin vanhat kaksilasiset ikkunat energiataloudellisiksi ja sisäkatto tehtiin puukuitulevystä.
Sisäkatto tehtiin Halltex -levystä. Se on ympäripontattua, paperipinnoitteista puukuitulevyä, jota on helppo nostella ja käsitellä aivan tavanomaisilla käsityökaluilla. Sitä voi kiinnittää vaivattomasti lähes kaikkiin mahdollisiin pintoihin.
Täällä alustaksi oli valmistettu levyn mittojen mukainen harvalaudoitus. Kun siihen nyt tulee viimeistelty pintalevy rimoituksen suuntaisesti, sen suunta on valittava kuten aina sisäpintoja tehtäessä päävalon suuntaisesti. Toki laudoituksen voi tarvittaessa tehdä toisinkin päin; kyllä levyn voi kiinnittää siihen myös poikittain. Tässä tämä ratkaisu oli käytännöllisin. Pääasia on se, että levy tulee valon suuntaan.
Laudoitukseen käytettiin ohjeen mukaisesti 50 mm leveää rimaa - ohje antaa arvoksi 50 - 70 mm.
Laudoitusta valmistellessa on myös hyvä suunnitella jako levyn mittojen mukaisesti, ettei johonkin reunaan joudu pujottamaan kovin kapeaa levysuikaletta. Silloin on parasta tehdä jako sillä tavalla, että kavennetaan levyjä saman verran katon vastakkaisilta reunoilta. Tässä jako osui kohtuullisen hyvin paikalleen ja reunimmaista kaistaa jouduttiin kaventamaan vain pari senttiä.
Seinäthän ovat harvemmin aivan suoria. Siksi lähtöä varmistamaan ammuttiin laudoitukseen merkki värilangalla.
Reiska kiinnitti ensimmäisten levyjen seinän puoleiset reunat laudoitukseen liimalla. Koska kiinnitys tehdään muualla naittamalla levyt lautaan naaraspontista, niitti - sinkilä - saattaisi tässä kohdassa jäädä näkyviin kapean reunalistan alta. Seinään kiinnitettiin väliaikainen tukirima painamaan tätä liimakohtaa lautaa vasten. Rima poistetaan sitten kun katto on valmis ja liima kuivunut.
Koko asennustyön ajan on syytä käyttää valkoisia suojahansikkaita, ettei levyjen pintaan jää tahroja.
Asennuksessa edetään aina naaraspontti edellä. Levyt kiinnitetään lautaan sinkilöillä sen kautta ja urospontti vain painetaan hahloon; sehän ei tule sieltä millään pois vaan pysyy kiinni itsestään. Sinkilän pituuden tulee olla vähintään 12 mm ja niiden väli saa olla enintään 100 mm.
Myös poikittaissaumojen jakautuminen on päätettävä etukäteen. Voidaan joko toimia samalla tavalla kuin vaikkapa parkettia asennettaessa - aloitetaan seuraava rivi sillä palalla, joka edellisestä jäi tähteeksi - tai ammutaan heti alussa värilangalla merkit vaikkapa täyttä ja puolikasta levyä varten.
Levyjen katkaiseminen onnistuu mukavasti tukevalla mattoveitsellä. Muistakaa käyttää suorakulmaa!
Ikkunan vaihto
Ikkunat edustivat auttamatta vanhentunutta ajattelutapaa: kaksilasiset, tavallista tasolasia. Puitteet olivat kohtuullisessa kunnossa ja niinpä omistaja olikin suunnitellut työn siten, että poistettiin vain vanha välipuite ja uudet, alumiiniset puitteet asennettiin vanhan sisäpuolelle.
Uudet ikkunat ovat kolmilasiset, MSE tyyppiset ikkunat, joissa on ulkopuolella alumiini ja sisäpuolella puu. Tämä rakenne kestää rankatkin sääolosuhteet.
Kun uutta ikkunaa aletaan asentaa aukkoonsa, myös uuden välipuitteen kohdalle on varattava vahvistuspala. Puitteet kiinnitetään - mittauksen jälkeen - kiilojen läpi ruuveilla aukon sivuihin ja viimeistellään asennus pursottamalla uretaania rakoihin.
Mykyaikaisten ikkunoiden puitteiden säätämiseen oikeaan asentoon ja kohtaan käytetään erillisiä asennusruuveja, joiden kannan korkeutta säätämällä työ käy varsin helposti ja tarkasti ja se tuikitärkeä ristimitta asettuu oikeaksi.
Vanhan ja uuden puitteen ulkopinnat tulivat samaan kohtaan. Kolmilasisessa ikkunassa on ulommaisena yksilasinen tasolasi ja sisäpinnassa lämpölasielementillä varustettu sisäpuite. Tiivistykset ovat kaksikertaiset: itse puitteessa on yksi tiiviste ja sisäpuitteen huulloksessa toinen.
Ikkunalistoitukset tehdään siinä vaiheessa, kun kaikki ikkunat on vaihdettu.
Joka Kodin Asuntomarkkinat 25.1.2004
Uusimmat
-
13:06
"Pahannäköisiä lonkeroita" – kartta näyttää Venäjän Kurskin hyökkäyksen tulokset
-
12:30
Janne Puhakan elämä päättyi henkirikoksen uhrina – näin hän kertoi pukukopin homovitsailusta kirjassaan: "Voinko jatkaa uraani?"
-
12:05
Janne Puhakka avautui kaapista tulemisestaan MTV Uutisille vuonna 2022: "Tietynlainen helpotus"
-
11:57
Surmatun ex-liigakiekkoilija Janne Puhakan sanat jäivät Tero Lehterän mieleen – tapasi valmennettavansa vain päiviä sitten
-
11:49
Janne Puhakan viimeinen somepäivitys täyttyi suruviesteistä: "Järkytys on suuri"
-
11:39
Tunnistatko kilpirauhasen vajaatoiminnan oireet? Yksi virhediagnoosi erityisen yleinen
-
11:38
Janne Puhakan tähdittämä Petolliset-finaali jää esittämättä – näin kanava vastaa
-
11:34
Kultamuseoon murtauduttiin: Varkaat veivät arvokasta omaisuutta
-
11:23
Janne Puhakan henkirikos järkyttää rauhallisella alueella Espoossa – näin naapuri Heikki kommentoi
-
11:19
Pikkuhuuhkajille isku: Päävalmentaja toimitsijakiellossa jättiottelussa
-
10:59
Tällainen oli Janne Puhakan viimeinen somepäivitys
-
10:47
Yllättävällä valmistustavalla täydellistä spagettia – oletko testannut?
-
10:38
Espoossa tutkitaan tappoa
-
10:38
Ex-kiekkoilija Janne Puhakka tapettiin Espoossa
-
10:18
Englannin päävalmentaja hämmensi erikoisilla kommenteilla
-
10:03
Matias Lehtonen MTV:n Mestis-tiimiin – debyytti studiovaloissa huomenna
-
10:00
Eduskuntatalon töhryjen puhdistus on tältä erää päättynyt
-
10:00
Tässä ovat seitsemännen Tanssii Tähtien Kanssa -liven kappaleet ja tanssilajit
-
09:30
Ex-avustaja syyttää Kanye Westiä huumaamisesta ja seksuaalisesta väkivallasta P. Diddyn studiosession aikana
-
09:21
HIFK:lta jättiuutinen Jori Lehterästä
-
Lataa lisää