Uuden sokkelin kohdalla maalauksen esivalmisteluissa päästään suhteellisen vähällä. Suurin työ on irtonaisen aineksen poistaminen teräsharjalla. Vanhan sokkelin kohdalla joudutaan puuhailemaan hiukan enemmän; siellähän on usein erilaisia kolhuja ja rapautumia ja kalkit ja suolat ovat puskeneet pinnasta läpi.
Ohjeet antaa Tikkurila Paints Oy:n maalausneuvoja Anna-Liisa Flinck:
"Vanha sokkeli on paikattava ulos sopivalla, sokkelin mukaan valitulla tavalla. Yleensä sementtipohjainen tasoite on paras valinta. Rapautumat koputellaan irti ja mahdollisesti esillä olevat raudat paikataan niihin sopivilla aineilla. Kaikki irtonainen, huonokuntoinen aine poistetaan ennen maalausta.
Ulkoiset olosuhteet ovat tärkeät. Vuorokauden keskilämpötilan pitää olla yli +5 astetta. Suhteellinen kosteus puolestaan saa olla niinkin korkea kuin 80 % - sateella ei saa maalata. Pilvisestä ja kosteanpuoleisesta säästä on hyötyä, sillä maali pysyy pidempään kosteana ja imeytyy paremmin. Maalaus tehdään kahteen kertaan. Ensimmäistä varten maalia ohennetaan noin 10 %, toinen kerros vedetään ohentamattomalla maalilla.
Julkisivuverhouksen alapäässä esimerkiksi patteritela on kätevä. Sillä pääsee tarvittaessa hiukan verhouksen allekin. Heti lautojen alapuolella käytetään sivellintä, etteivät laudat tuhriinnu mutta muuten työ sujuu parhaiten kunnon telalla. Oikein hyvä työmenetelmä on kahden maalarin porukka, jossa toinen kulkee edellä rajaten ylintä osaa siveltimellä ja toinen tulee perässä käyttäen telaa.
Telalla vedetään ensin yhden kerran ristikkäisin vedoin ja lopuksi kerran yhdensuuntaisin vedoin. Näin pinnasta saadaan tasainen ja kaunis. Oikein epätasaiseen pintaan sivellin on kuitenkin telaa parempi, koska sillä päästään kaikkien kolhujen pohjaan saakka.


