Niinistön ja Vanhasen suhteelliset osuudet ehdokkaiden kokonaisjulkisuudesta kaventuneet.
Ehdokkaiden saaman julkisuuden määrä on noin kaksinkertaistunut tammikuun kahden ensimmäisen viikon aikana marras- ja joulukuuhun verrattuna. Aiheittain tarkasteltuna ehdokkaiden näkyvyyttä ovat vuonna 2006 lisänneet erityisesti television vaaliväittelyt ja -haastattelut sekä Nato-keskustelu.
Marras- ja joulukuuhun verrattuna Halonen on kasvattanut etumatkaansa Vanhaseen ja Niinistöön julkisuuden määrässä mitattuna. Pienpuolueiden ehdokkaat ovat kasvattaneet merkittävästi (25 prosentista 31 prosenttiin) osuuttaan vaalijulkisuudesta vuoden 2006 puolella. Vastaavasti Niinistön ja Vanhasen suhteelliset osuudet ehdokkaiden kokonaisjulkisuudesta ovat kaventuneet.
Ehdokkaista Halosen julkisuuskuva muuttui voimakkaimmin vuodenvaihteen jälkeen: myönteisen julkisuuden osuus Halosen saamasta julkisuudesta väheni huomattavasti, kun taas kielteisen julkisuuden osuus lisääntyi. Kielteisen julkisuuden osuus oli selkeästi suurempi kuin kahdella muulla pääehdokkaalla.
Myös Vanhasen julkisuuskuva muuttui vuoden 2006 puolella kielteisemmäksi. Vanhasen julkisuus oli pääehdokkaista kuitenkin vähiten värittynyttä.
Pääehdokkaista Niinistö oli ainoa, jonka julkisuuskuva muuttui myönteisemmäksi vuodenvaihteen jälkeen. Julkisuuskuvan muutos ei ollut huomattavan suuri, mutta ero etenkin Vanhaseen korostui.
Tutkimus perustuu Oy Observer Finland Ab:n toteuttamaan mediaseurantaan seitsemän nimetyn presidenttiehdokkaan esiintymisestä kotimaisissa medioissa. Tutkimus on toteutettu MTV Oy:n toimeksiannosta. Tutkimuksen lähteenä on 28 printtimediaa sekä 4 valtakunnallista televisiokanavaa.
(MTV3)