Pezhman Ahmadin yllättävä aluevaltaus: Perustaa levy-yhtiön

Yrittäjä Pezhman Ahmadi siirtyy mukaan musiikkibisnekseen.

Vuoden 2010 Miss Suomen ex-kihlattuna tunnettu yrittäjä Pezhman Ahmadi kertoo uuden levy-yhtiön syntyneen värikkäiden vaiheiden jälkeen.

–Teen nyt yhteistyötä täysipäiväisesti MTV3:n X-Factor-ohjelmasta tuttujen Jonne Heiskasen ja Toni Virtasen kanssa, Pezhman kertoo MTV3.fin Viihdeuutisille.

– Yrityksen nimi on New Generation Music, jonka omistan itse kokonaan.

Miestä ei paljoa alan konkreettinen alan vaihto tunnu huimaavan.

– Rakastan bisneksessä haasteita. Yhteistyömme alkoi puoli vuotta sitten. Silloin annoin pojille kovan tavoitteen: Jos he saavat vakuutettua minut ensimmäisellä sinkulla, lähden mukaan tuottamaan, rahoittamaan ja manageraamaan heitä, Pezhman kertaa.

– Kävin studiolla ja päätin lähteä mukaan. Nyt he tekevät englanninkielistä rap-musiikkia ja laulavat, hän kuvailee tuottamaansa musiikkia.

Pezhman on antanut pojille mahdollisuuden tehdä musiikkia täysipäiväisesti.

– Palkkasin pojat E4 Corporation Europe -yhtiööni, jotta he voivat tehdä musiikkia joustavien aikataulujen mukaan. Silloin, kun he keskittyvät musiikkiin, he myös tekevät sitä, yrittäjä kuvailee ratkaisuaan.

Tiiviin työn tulos

Yllättävän ratkaisun Pezhman teki siksi, että hän näki pojissa potentiaalia.

– He ovat todella lahjakkaita. Soitin heidän musiikkiaan testikokeiluna eräälle ulkopuoliselle henkilölle, joka oli aivan myyty. He karsiutuivat X-Factorista, ja se oli iso virhe. Nyt me näytämme kansalle ja jätämme heidät suu auki kuuntelemaan musiikkiamme, Pezhman hehkuttaa.

Musiikkia on tehty tiiviillä aikataululla, mutta nyt se tuottaa tulosta.

– Olemme tehneet sitä tiukasti puoli vuotta joka päivä aamusta iltaan. 22. elokuuta julkaistaan ensimmäinen sinkku, jonka jälkeen toinen sinkku tulee ulos 21.9. Ensi keväänä tulee ulos poikien levy, Pezhman kertoo suunnitelmista.

Nyt Pezhman kertoo viettävänsä kiireistä sinkkukesää, johon ei mahdu tyttöystävää.

–Olen käynyt bilettämässä paljon. Vaikka on ollut kiire, olen ehtinyt nauttimaan kesästä, hän naureskelee mystisesti.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat