Peter Franzénilla yllätysrooli Napapiirin sankareissa – ilkosillaan seksipetona

Peter Franzénilla on Napapiirin sankarit 2 -elokuvassa yllätysrooli.

Suosittu Napapiirin sankarit -komedia saa pian jatkoa.

Syyskuun lopussa ensi-iltansa saavassa Napapiirin sankarit 2 -elokuvassa nähdään ensimmäisestä elokuvasta tuttu kaarti: muun muassa Jussi Vatanen, Pamela Tola, Miia Nuutila, Kari Ketonen ja Timo Lavikainen. Uutena kasvona joukkoon liittyy muun muassa Joonas Nordman

Tuhoisa tapahtumaketju saa alkunsa, kun Tolan esittämä Inari päättää lähteä ystävänsä (Nuutila) kanssa nollaamaan päätään paikalliseen bilekeskukseen ja Vatasen esittämä Janne jää vastentahtoisesti pariskunnan 1-vuotiaan Lumin kaitsijaksi. Muutaman muuttujan myötä molempien iltaan ilmaantuu yllätyksiä.

Seikkailun päästessä vauhtiin on luvassa myös yllätyskasvoja. Yksi ikimuistoinen vierailija elokuvassa on konkaritähti Peter Franzén, joka nähdään tarinassa varsin rohkeassa roolissa. Franzénin roolihahmo, "Pellon panomies" -tittelillä kulkeva uros loikoilee elokuvassa jopa ilman rihman kiertämää – joskaan miehen strategisimmat paikat eivät valkokankaalla vilahda. Hahmolla on elokuvassa sutinaa erään naiskaunottaren kanssa.

Napapiirin sankarit 2 saa ensi-iltansa kautta maan 30.9. Elokuvan on ohjannut Teppo Airaksinen.

Lue myös:

    Uusimmat