Peter Franzén kirjoittaa lasisesta lapsuudestaan

Näyttelijänä paremmin tunnetun Peter Franzénin esikoisromaani Tumman veden päällä julkaistaan tänään. Kyseessä on 38-vuotiaan Franzénin omiin lapsuuskokemuksiin perustuva tarina pienestä pojasta, joka kasvaa alkoholistiperheessä. Pienen pojan, Peten, turvallisuus järkkyy, kun isäpuoli alkoholisoituu ja pahoinpitelee perheen äitiä ja lapsia.

”Isä kuristaa äitiä vielä hetken ja äidin kädet valahtavat sivuille rentoina. Ihan kuin äiti nukahtaisi, mutta hänen kasvonsa ovat ihan siniset ja silmät ovat kääntyneet valkoisiksi. Isä päästää äidin käsistään ja äiti tippuu lattialle. Kuuluu kova tömäys, kun äidin pää osuu lattiaan. Menen hänen viereensä.”

”Herään koputukseen. Miehen ääni kuuluu vaimeasti ikkunan takaa. Kutsuu äitiä nimeltä. Äiti nukkuu sikeästi sängyssään ja pikkusisko myös. En uskalla sanoa mitään. Sälekaihdin on kiinni, mutta ulko-oven lampun valo heijastuu vähän säleitten välistä ja olen näkevinäni hahmon liikkuvan ikkunan takana. Tuntuu, että olen ihan yksin huoneessa, vaikka jaamme makuuhuoneen äidin ja siskon kanssa. Tunnen äänen.”

Suurten odotusten romaani

Franzénin esikoisromaanin kustantaa Tammi, jolla on kovat odotukset kirjan suhteen.

– Olemme ottaneet kirjasta suuremman painoksen kuin koskaan aikaisemmin on esikoiskirjasta otettu. Uteliaisuus tätä kirjaa kohtaan on ollut poikkeuksellisen mittavaa, mikä tietenkin johtuu Peterin näyttelijä-taustasta. Uskon kuitenkin, että teksti alkaa puhutella lukijoita myös aiheensa kautta, kustannuspäällikkö Hannu Harju toteaa.

Pienistä tarinoista romaaniksi

Tumman veden päällä lähti liikkeelle Harjun mukaan vähän vahingossa.

– Otin Peterin yhteyttä ja ehdotin, että hän kirjoittaisi kirjan näyttelijän työstä. Hän sanoi kokeilevansa ja kokeilikin, mutta se ei oikein alkanut sujua. Sen sijaan Peteriltä alkoi syntyä tarinoita pienen pojan elämästä. Näitä kertomuksia hän kirjoitti viiden vuoden ajan ja niihin ilmestyi isomman tarinan kaarta. Viime vuonna oli lopulta kasassa kokonainen kirja.

Franzénin kirjailijauran jatko on vielä auki eikä uusia sopimuksia ole Harjun mukaan tehty.

- Olen esittänyt hänelle toiveen, että hän jatkaisi kirjoittamista. Toiveissa on että jatkoa seuraa, mutta Peter on nyt kiireinen muiden töidensä vuoksi. Toivottavasti hän löytää aikaa kirjoittamiselle jatkossakin.

Lue myös:

    Uusimmat