Pesäpallo synkkien näkymien edessä – yhteistyökumppanilta tärkeä kädenojennus Hyvinkään Tahkolle: "Kyllä tässä inhimillisyyttä tarvitaan"

2:16
Hyvinkään Tahkon toimitusjohtaja Miika Rantatorikka kertoi seuran tilanteesta koronaviruskriisin keskellä.

Koronaviruskriisissä pahin on oletettavasti vielä edessä myös suomalaisen pesäpallon kannalta. Hyvinkään Tahkon toimitusjohtaja Miika Rantatorikka valmistautuu juuri nyt kuitenkin siihen, että sarjakausi alkaisi kesäkuun alussa.

Kuten koko yhteiskunnalle, myös Tahkolle suurin haaste on epätietoisuus. Seurat yli lajirajojen ovat pakotettuja koviin toimenpiteisiin.

– Palkanmaksun keskeytyksestä ilmoitettiin pelaajille maaliskuun 16. päivä 14 päivää ennen toimenpiteeseen ryhtymistä. Syynä on ylivoimainen este; emme pysty tällä hetkellä harjoittelemaan tai kokoontumaan urheilupaikkojen ollessa kiinni. Emme pysty siis toimimaan meistä riippumattomien syiden vuoksi millään tavalla, Rantatorikka sanoo MTV Urheilulle.

– Lomautuksista emme ole keskustelleet. Tavoitteena on, että pystyisimme mahdollisimman nopeasti normalisoimaan toimintaa. Tässä kaikessa tarvitaan silti yhteistyötä pelaajien kanssa.

Tulonmenetykset tuntuvat monen pelaajan elämässä, mutta seuran yhteistyökumppanin kautta pelaajille on pystytty tarjoamaan myös korvaavia työtehtäviä.

– Pelaajat ovat suhtautuneet ymmärtäväisesti, heille siitä iso kiitos. Kaikki ovat saman tilanteen äärellä, joten vuoropuhelu on avainasemassa. Joillekin pelaajille, joilla eläminen on pesäpallon varassa, olemme pystyneet tarjoamaan palkkaennakon kautta tuloja. Kyllä tässä inhimillisyyttä tarvitaan.

– Tilanne on huolestuttava ja jotkut seurat joutuvat varmasti vaikeuksiin. Eniten olen huolissani urheiluseurojen kohdalla siitä, että joudutaan lomauttamaan henkilökuntaa, valmentajia ja sitä kautta ajamaan toiminnan tasoa hieman alemmas. Sen jälkeen saattaa mennä hetken aikaa, että saadaan nostettua toiminnan taso takaisin siihen, mitä se tällä hetkellä on, Rantatorikka sanoo.

Toimitusjohtaja kertoo Tahkon sopeuttavan kulujaan niin alas, ettei pahinta mahdollista skenaariota - seuran kaatumista - tarvitsisi pelätä. Pesäpalloseurat odottavat myös kaupungeilta tukea.

– Kovasti tehdään taustatyötä yritysten kanssa, että selvitään yhdessä eteenpäin. Ajatellaan näin, että Tahko tarvitsee nyt yrityksiä ja yritykset Tahkoa.


Lue myös

    Uusimmat

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja