Perussuomalaisten nuorten saaman yleisavustuksen määrä putosi roimasti – taustalla viimevuotisen kohutviitin takia takaisin perityt rahat

Perussuomalaiset nuoret saa tänä vuonna valtiolta yleisavustusta 91 000 euroa, ilmenee opetus- ja kulttuuriministeriön verkkosivuilta. Summa on huomattavasti pienempi kuin vuodelle 2019 myönnetty avustus.

Avustuksen pienemmän määrän taustalla on se, että viime vuoden kesäkuussa opetus- ja kulttuuriministeriö määräsi järjestön maksamaan jo maksetut 57 500 euroa takaisin. Koko tukisumma oli 115 000 euroa, josta järjestö ehti saada puolet.

Nuorisojärjestö oli ennen EU-vaaleja julkaissut tviitin, jossa oli kuva tummaihoisesta perheestä ja teksti: "Äänestä perussuomalaisia, jotta Suomen tulevaisuus ei näyttäisi tältä". Ministeriö katsoo viestin rikkovan nuorisolakia ja avustussääntöjä.

Opetus- ja kulttuuriministeriön neuvotteleva virkamies Emma Taipale sanoo STT:lle, että avustuksen määrän myöntöharkintaa tehtäessä tarkastellaan järjestön toteutunutta ja suunniteltua toimintaa.

– Suunniteltu toiminta arvioidaan meille lähetetyn hakemusasiakirjan perusteella, jonka he (Perussuomalaiset nuoret) ovat meille lähettäneet, eikä siinä ollut viitteitä, etteikö nuorisolainmukaisuus toteutuisi heidän toiminnassaan, Taipale sanoo.

– Mutta sitten kun olemme ottaneet huomioon sitä, mitä vuonna 2019 on tapahtunut, olemme arvioineet sen avustuksen määrää vähentävänä tekijänä, Taipale sanoo.

Avustuksen ehtona yleishyödyllisuus

Opetus- ja kulttuuriministeriö julkaisi perjantaina muillekin nuorisoalan järjestöille myönnetyt yleisavustukset. Yhteensä valtakunnallisille nuorisoalan järjestöille myönnettiin tämän vuoden toimintaan 18,6 miljoonaa euroa. Avustusta sai 96 järjestöä.

Suurimpia avustusten saajia olivat Suomen Partiolaiset, Suomen nuorisoalan kattojärjestö Allianssi, Suomen Nuorisoseurat, Nuori kirkko ja Nuorisotutkimusseura.

Avustettavan toiminnan on oltava yleishyödyllistä. Valtionavustuksen määrää harkittaessa otetaan lisäksi huomioon, miten järjestö toiminnassaan edistää yhdenvertaisuutta, tasa-arvoa ja osallisuutta sekä toteuttaa muita nuorisolaissa säädettyjä tavoitteita ja lähtökohtia.


Lue myös:

    Uusimmat