Perussuomalaiset syyttävät Orpoa valtuuksiensa venyttämisestä

Perussuomalaiset katsovat, että sisäministeri Petteri Orpo (kok.) on toiminut hallitusohjelman ohi.

Puolueen mielestä Orpo on venyttänyt suurelta valiokunnalta saamaansa neuvottelumandaattia EU:n sisäisiä turvapaikanhakijoiden siirtoja koskevassa asiassa.  

Perussuomalaisten mukaan hallitusohjelman kirjauksessa todetaan selvästi siirtojen perustuvan vapaaehtoisuuteen.  

– Hallitusohjelmassa on aika yksiselitteisesti todettu tämä asia, sanoo perussuomalaisten puoluetyöntekijä Matti Putkonen.   

Puolueen europarlamentaarikko Jussi Halla-aho ihmettelee Orpon perustelua, jonka mukaan Suomen ei kannata vastustaa pakkosiirtoja, koska enemmistö jäsenmaista kannattaa niitä. Halla-aho pitää hyvin epätodennäköisenä, että enemmistö jäsenmaista hyväksyisi menettelyn. Tukea väitteelle ei löydy Halla-ahon mukaan mistään kansainvälisistä lähteistä.

– Tässä joutuu nyt ihmettelemään, kuka on ymmärtänyt väärin tai jakaa harhaanjohtavaa tietoa, Orpo vai kaikki muut, Halla-aho kysyy.  

– Pelottavin vaihtoehto on se, että Suomi päättäisi imagosyistä heittäytyä perinteisten liittolaistensa eli Ruotsin ja Saksan kelkkaan, koska se ei halua vastustaa mitään hanketta yhdessä Itä- ja Keski-Euroopan maiden, Espanjan ja Portugalin kanssa.  

Halla-ahon mielestä Välimeren siirtolaiskysymykseen pitäisi vastata pidemmän tähtäimen toimilla, mutta myös nopeammin pysäyttämällä alueella liikenne. Esimerkiksi Australia on Halla-ahon mukaan onnistunut tässä.

– Australia on ottanut tylyn linjan ja käännyttää kaikki sen aluevesille tulleet paatit avomerellä riippumatta siitä, keitä tulijat ovat ja mistä. Tämä on tehnyt salakuljetusbisneksestä kannattamatonta, koska kukaan ei maksa tuhansia euroja tyhjästä. Toisin kuin Välimerellä, Australian vesillä ei enää huku ihmisiä, Halla-aho perustelee.  

EU-huippukokous käsittelee Välimeren siirtolaiskysymystä tällä viikolla. 

Lue myös:

    Uusimmat