Loppuviikon päivistä perjantai on varsinkin etelässä paras ulkoilupäivä.
Myös idässä ja lännessä sää on hyvä. Pohjoisessa sade- ja ukkoskuurot viilentävät ilmaa.
Kaikkein lämpimintä on torstain tapaan Lounais-Suomessa. Siellä on monin paikoin mahdollisuus hellerajan rikkomiseen.
– Jos se jossain menee rikki, niin todennäköisimmin siellä. Esimerkiksi Salossa, Turussa tai miksei Hämeenlinnassakin, MTV:n meteorologi Aleksi Jokela toteaa.
Myös idässä ja kaakossa on mahdollisuudet hellerajan rikkomiseen, jos aurinko suostuu paistamaan.
– Perjantai on monin paikoin hyvin samanlainen kuin torstai, paitsi että ei yhtä kostea.
Lauantaina sateet jatkuvat pohjoisessa. Sen lisäksi sadepilviä saapuu Etelä-Suomeen. Keski-Suomi näyttäisi säästyvän sateilta parhaiten. Sunnuntaina sää poutaantuu pohjoista lukuunottamatta, mutta tuulet voimistuvat, minkä myötä sää viilentyy.
Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.