Perheet uppoutuvat älylaitteisiinsa – yhä useammalla kolmevuotiaalla puhevaikeuksia

Pitäisi, arvioi MTV Uutisille 40-vuotisen uran puheterapeuttina tehnyt Liisa Lumimarja. Lumimarja ei suinkaan yllättynyt aamun Ylen uutisesta, jonka mukaan puheterapiaan saapuu yhä enemmän alle 3-vuotiaita puhumattomia lapsia. Syynä tähän on Lumimarjan ja Ylen haastattelemien alan ammattilaisten mukaan se, että vanhemmat puhuvat lapsilleen vähemmän kuin ennen.

– Tekninen aparaatti on yhtenä lastenhoitovälineenä. Siinä ei välttämättä ole aikuinen edes vieressä yhdessä kokemassa, elikkä sanoittamassa sitä, mitä tapahtuu. Se on aika yleistä, Lumimarja kertoo.

Pelatessa lapsi kyllä oppii, mutta ilman samanaikaista vuorovaikutusta vanhempiensa kanssa lapsi kehittää lähinnä teknisiä taitojaan.

– Pelissä saattaa olla kiinnostavaa vain se räplääminen. Ajatus ja tunne-elämä eivät yhdisty sanoihin ja kieleen, kun kukaan ei ole sanoittamassa sitä kokemusta. IPadeissa ja muissa ei ole mitään vikaa, jos niissä opetellaan yhdessä, vaikka värejä tai eläimiä. Mutta että yksin jätetään lapsi viihdyttämään itseänsä avaraan maailmaan, jossa ei ole taustaa, mitä vasten ainesta käsittelee... se on vaarallinen ilmiö, Lumimarja jatkaa.

Äidinkielikin unohtui

Jos lapsen kieli ei kehity, hidastaa se olennaisesti myös muuta oppimista. Ääriesimerkeissä jopa oma äidinkieli voi unohtua. Lumimarja kertoo esimerkin omalta vastaanotoltaan, jonne saapui perhe, jonka lapsella oli puheongelmia.

– Perheen kotikieli oli inguusia, mutta lapsi puhui vanhemmilleen venäjää. Lapsi katsoi venäjänkielisiä tv-ohjelmia, kun inguusiankielisiä ohjelmia ei juuri ollut. Kaikissa asiantuntijalausunnoissa sanottiin, että lapsen kotikieli on venäjä, kun lapsi sitä puhui, mutta palavereissa sainkin selville muuta. Ääriesimerkki siitä, ettei perheen sisäinen kieli ei siirry lapselle, Lumimarja taustoittaa.

"Sumea mieli ja kieli"

Lumimarjan mukaan moni vanhempi yllättyy, kun heidän puhumattomuutensa nostetaan yhdeksi syyksi siihen, ettei 3-vuotias ole oppinut puhumaan.

– Moni ei tiedosta sitä. Onko kenties (luovutettu), nostettu kädet ylös, kun lapsi vie niin paljon energiaa, että otetaan mieluummin tauko ja annetaan lapsen viihdyttää itseään. Jos olisin nuorempi alan ammattilainen, niin nostaisin tämän ammattipiirini ja yhteistyökumppaneiden, kuten sairaaloiden kanssa keskusteluun. Tähän puoleen pitäisi erityisesti kiinnittää huomiota, Lumimarja jyrähtää.

On vanhempien ja lasten välisen puhumattomuuden syynä sitten hektinen elämä tai sosiaalisen median viihdykkeet – on lopputulos yhtä huolestuttava. Lumimarjankin vastaanotolla tapaa entistä useammin lapsia, joilla on puheterapeutin sanoin "sumea sisäinen mieli ja kieli".

– Puheen oppiminen tulee perhepiiristä vanhempien, mummojen, pappojen ja sukulaisten kanssa, että käydään yhdessä niitä yhteisiä kokemuksia, sanoitetaan elämää, jutellaan ja kokeillaan ja kysytään. Kokemuksilla on kaikilla nimi, ajatuksilla ja tunteilla on nimi. Lapsihan ei opi itse sanoittamaan omia sanojaan ja tunteitaan.

Sana haltuun karjalaismuorin opein

Lumimarjan mukaan paras tapa opettaa lapsi puhumaan on toimia kuten karjalaismuorit.

– Voi olla, ettei osa vanhemmista ymmärräkään, että lapsille on koko ajan selitettävä, että ”Katsos, kun äiti menee tässä keittiöön, ottaisinkohan minä sen ison kattilan kun minä keitän niitä perunoita? No enpä taida ottaa, kun meitä tulee niin vähän, minä otan vähän pienemmän. Tuupas tänne, otapa vielä yksi peruna, ota toinen vielä."

Lumimarja nostaa esimerkiksi myös oman poikansa, joka oppi ensimmäiset sanansa 10-kuukautisena.

– Poika oli isänsä kanssa autoajelulla, isä toisteli, ranne, ranne. Kotiin tultuaan isä kysyi pojalta, että kerropa mikä tämä on, niin poika sanoi: ranne, ranne. Se kielihän opitaan matkimalla, ja kielen kehityksen kannalta tietty ikävaihe on muita otollisempi. On aika hurjaa, kun se menetetään.